Piilota X Palauta

Kirjaston sivarivahtimestari ohjasi kahdeksan miljoonan euron elokuvan

Viihde Kommentoi

Loppusyksy 2005 Tampereen pääkirjastotalo Metson aulassa.

Siviilipalvelusmies Timo Vuorensola istuu lasi-ikkunan takana vahtimestarien kopissa. Ihmisiä poikkeaa harvakseltaan kysymään kirjastoon jäänyttä pipoa tai tietä talon luentosaliin. Luppoajat Vuorensola lueskelee.

– Aika oli siinä mielessä antoisaa, että pääsin tekemään taustatöitä uutta elokuvaa varten, pohtii sama mies liki seitsemän vuotta myöhemmin.

Harva kirjaston kävijä tiesi, että vahtimestari oli jo ohjannut yhden Suomen elokuvahistorian katsotuimmista elokuvista.

Internetissä levityllä Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvalla on ollut jo tuolloin noin kolme miljoonaa nettilatausta.

Suurista luvuista ja alkaneesta mediahuomiosta huolimatta Vuorensola ja tuottajakaveri Samuli Torssonen poseerasivat lokakuun lopussa 2005 Kaupunkilehti Tamperelaisen kuvassa kotoisasti Metson scifi-hyllyn edessä.

Sunnuntai 18. maaliskuuta vuonna 2012 Yleisradion Pasilan TV-studiolla.

Vuorensola on vieraana suorassa lähetyksessä TV 1:n Arto Nyberg -ohjelmassa. Kerta studiovaloissa ei ole ainutlaatuinen, sillä ohjaaja Vuorensola on ehtinyt antaa satoja haastatteluja Iron Sky -uutuuselokuvastaan.

Lähes kahdeksan miljoonaa euroa maksanut Iron Sky on Suomen kaikkien aikojen kallein elokuva.

– Viime viikkojen aikana pyöritys on ollut aikamoista.

Keskiviikko 21. maaliskuuta 2012.

Vuorensola vastaa toimittajan puheluun Seinäjoella, jonne elokuva suuri ennakkonäytöskiertue on saapunut edellisenä iltana Oulusta.

– Aina, kun elokuvasta puhuu siitä, siihen löytää uusia näkökulmia, filosofoi ohjaaja.

Yksi kysymys nousee yli muiden. Jo Star Wreckin menestyksen jälkeen media metsästi Torssoselta ja Vuorensolalta vastausta seuraavasta projektista.

Kevättalvi 2013 Tampereella.

Vuorensolan vastaukset tulevista hommista ovat vältteleviä. Maaliskuun alussa puolihuolimattomasti heitetyt kommentit innosta tehdä tv-sarja nousivat otsikoihin likipitäen kaikissa medioissa.

– TV-sarja on haaveen ja konkretian välimaastossa. Sen lupaan, että scifin parissa jatketaan. Siellä on paljon tallaamatonta korpimaata.

Tulevaisuus pysyy takaraivossa, sillä elokuvan 4. huhtikuuta oleva ensi-ilta takaa sen, että ohjaajan tarvitaan markkinamiehenä vielä viikkokaupalla.

Tiistai 27. maaliskuuta vuonna 2012.

Iron Sky -ennakkonäytöskiertue saapuu elokuvan henkiseen kotikaupunkiin Tampereelle.

Myös elokuvan kutsuvierasgaala järjestetään Tampereella maanantaina päivää ennen ennakkonäytöstä. Elokuva näytetään 1600 vieraalle yhtä aikaa Plevnan kaikissa saleissa.

– Eihän kukaan ole ohveetta omalla maallaan, mutta totta kai Tampereelle tulo on erityistä. Katsomossa on varmasti tuttuja naamoja.

Vuorensola ei ole unohtanut juuriaan. Metson järkkäriporukalle on lähtenyt kutsut katsomaan elokuvaa.

– Aika menee nopeasti. Sama kaveri tässä ollaan, vaikka vuodet ovat kasvattaneet. Itsevarmuutta on tullut lisää ainakin siitä, mitä haluaa elämässään tehdä.

Käyttäjän Petteri Mäkinen kuva
Petteri Mäkinen

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.