Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta iskelmälaulaja Eija Kantolan valitsemisesta tangokuningattareksi. Valinta oli Kantolan uran suurin merkkipaalu. Viimeistään tuolloin laulaja koki saavansa yleisön hyväksynnän.
– Kannustus merkitsi paljon. Samoin huippuhetkiä ovat olleet Syksyn Sävelen voitto 1994 sekä sijoittuminen toiseksi euroviisukarsinnoissa 1996.
Keikkapaikoilla Kantola näkee aina tuttuja kasvoja. Hän arvostaa ihmisiä, jotka antavat palautetta. Aktiivisin fani pitää leike- ja päiväkirjaa, johon hän pyytää aina Kantolan kirjallisen tervehdyksen kuvien kera.
Kantola on vahvasti mukana myös sosiaalisessa mediassa. Aluksi Kantola rajasi Facebook-sivunsa lähipiirille. Hän kuitenkin ymmärsi pian Facebookin merkityksen: siitä hyötyvät molemmat osapuolet. Niinpä Kantolalla on nyt Facebook-ystäviä maksimimäärä eli viisituhatta.
– Luen Facebookia päivittäin ja laitan sinne kuulumisiani. Facebookin välityksellä saan paljon levytilauksia. Hoidan ne itse. Näin levyni tavoittavat syrjäisemmätkin kolkat.
Keikkoja Kantola tekee kymmenkunta kuukaudessa. Hän nauttii etenkin kesän tanssilavoista ja laivakeikoista.
– Ajokilometrejä kertyy 30 000–40 000 vuodessa. Liikumme matkailuautolla, joka mahdollistaa yöpymisen keikan jälkeen.
Kantola pyrkii myös omassa esiintymisessään monipuolisuuteen. Seteissä on vaihtelevuutta ja hän ottaa toiveet huomioon.
– Kaikki tanssimusa on hyvää, kun sen esittää oikealla asenteella. Fiiliksen näkee ihmisten ilmeistä.
Iskelmä oli vielä 20 vuotta sitten kirosana alle kolmekymppisille. Nykyisin iskelmän nimissä esiintyvät niin entiset rokkarit ja popparitkin.
– On hyvä, että iskelmä on käsitteenä laajentunut. Radioihin toivoisin monipuolisempia soittolistoja.
Tuore, Kantolan 11. levy Peili on saanut etenkin teksteihin koskettavuutta ja syvyyttä. Mukana on paljon uusia säveltäjiä ja sanoittajia. Osa on räätälöity juuri Kantolalle.
– Nimikappale kertoo aikuisesta naisesta, joka katsoo peiliin juonteineen ja ryppyineen. Haluan, että laulut sopivat suuhuni.
Juhlakiertueen Kantola tekee syksyllä. Hän on myös mukana Erik Lindströmin kahdessa 90-vuotiskonsertissa.
– Olen onnellinen ja tyytyväinen elämään. Olen etuoikeutettu, että saan tehdä tätä työtä. Keikalle on aina kiva lähteä.