Ainakin vahvasti pohjalaistaustaiset Palava ja Softengine esiintyvät miesten salibandyn Suomen mestarin Seinäjoen Peliveljien kansanjuhlissa Seinäjoen torilla keskiviikkona.
Palava tuli tunnetuksi koko Suomelle nousemalla maalaisrokilla radiosoittojen kärkeen. Palava-yhtyeen sinkut Kerro missä oot ja Tuuli käy soivat yhä radiokanavilla tiuhaan. Palavan solistina ja viulistina on Osku Ketola Ilmajoen Koskenkorvalta.
Kansanjuhlissa on myös muuta ohjelmaa, muun muassa Seinäjoen kaupungin tervehdys, ja SPV:n kauden kohokohtia peleistä nähdään jättiscreeniltä.
Seinäjoen Sanomat kertoi aiemmin tiistaina, että ilmavoimat kielsi hävittäjien ylilennon SPV:n kansanjuhlassa. SPV:n päävalmentajan ja urheilutoimenjohtajan Tommy Koposen mukaan komentajalta tulleen viestin mukaan taustalla ovat säästösyyt.
– Kaikki ylimääräiset lennot normaalien harjoituslentojen ulkopuolella on laitettu pannaan, kertoo Koponen.
SPV halusi, että Kauhavan lentosotakoulun hornetit olisivat tehneet ylilennon.
– Lupaa ei kuitenkaan irronnut.
SPV voitti sunnuntaina salibandyn Suomen mestaruuden kaatamalla helsinkiläisen SSV:n viidennessä ratkaisevassa loppuottelussa.
SPV:n kansanjuhla Seinäjoen torilla, Torikeskuksen edessä, alkaa keskiviikkona kello 18.
– Juhla alkaa bändien soitolla. Pelaajat tulevat paikalle kello 18.30.
Tulevatko pelaajat jääkiekon maailmanmestarien tavoin rekalla tai linja-autolla?
– Se on vielä salaisuus. Kyllä me jotain keksitään, naurahtaa Koponen.
Kansanjuhlan juontaa Toni Kurkimäki.
Koponen odottaa ennennäkemättömään kansanjuhlaan satoja ihmisiä.