Tasavallan presidentti Sauli Niinistön tuore muotokuva kummastuttaa alan ammattilaisia. Suomen ammattivalokuvaajat ry:n seinäjokelainen varapuheenjohtaja Juha Harju sanoo Seinäjoen Sanomille, että maan ykkösmiehestä olisi hyvä ottaa uusi kuva.
- Kuvan pitäisi ottaa ammattilainen, koska se jää historian kirjoihin virallisena kuvana ja on esimerkiksi monien koulujen ja virastojen seinillä. Kuva on myös käyntikortti maailmalle Suomen ykkösmiehestä. Kuva poikkeaa muista kuvista niin paljon. Siinä ei ole sitä valollista tyylikkyyttä, mitä pienoismuotokuvissa pitää olla, kritisoi Harju.
Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Niinistön kuvan on ottanut kokoomuksen verkkoviestinnän suunnittelija Pasi Heiskanen.
- Kuvasta näkee, ettei kuvaustilanteessa ole tehty kaikkea sitä, mitä ammattikuvaaja tekee. Muotokuvauksessa oleellinen valaisu on jäänyt tekemättä. Muotokuva pitää valaista niin, että valo muotoilee mallin kasvoja ja tekee kuvasta elollisen. Muotokuvassa pitää olla valo ja varjoja, jotta se ei näytä lättänältä, kertoo Harju.
Suomen ammattivalokuvaajat ry edustaa noin 250 ammatikseen muotokuvia tekeviä valokuvaajia. He ovat tutkintojen ja kuvanäytteiden kautta hyväksytty SAV ry:n jäseniksi.
"Silmät täynnä rauhatonta härpäkettä"
Harjun mielestä esimerkiksi Niinistön mustavalkokuvassa on ihmeellinen hohto kasvojen seudulla.
-Ilmeisesti tietokoneella on yritetty Niinistön kasvoja kirkastaa. On valittu tietty alue, jota on lähdetty kirkastamaan. Tämä ei ole luonnollista, ja esimerkiksi nenän päällä on ihmeellinen valkoinen valoviiva.
Harju löytää virheitä myös Niinistön silmistä.
- Silmät ovat täynnä ihmeellisiä valopisteitä. Aivan kuin ne heijastaisivat huonekaluja. Ne ovat täynnä tosi rauhatonta härpäkettä.
Harjun mielestä vaikuttaa siltä, ettei kuvaa ole otettu studio-olosuhteissa.
- Jää vaikutelma, että kuva on otettu kiireellä, eikä ole huomioitu kaikkia asioita vaan koneella on yritetty paikata. Tämä on kuitenkin mennyt vähän yli.
- Sinänsä harmi, koska Niinistö korostaa suomalaisen työn merkitystä ja kuva jää historian kirjoihin, mutta sen ottamisessa ei ole käytetty ammattikuvaajaa. Ihmettelenkin, miksi näin merkittävä kuva tehdään ei-ammattimaisesti. Miksi on haluttu tehdä näin kevyesti maan ykköshenkilön kuva?
Harju tähdentää, ettei hyvä kamera tee kuvaajasta hyvää.
- Hyvä kamera ei vielä tee valokuvaajaa. Kamera on vain tallennusväline. Se ratkaisee, miten kameraa ja valaisua käyttää.
- Voihan olla, että kuvanottajalle ei ole annettu aikataulullisista tai muista syistä mahdollisuutta toteuttaa kuvausta parhaalla mahdollisella tavalla, lisäsi Harju keskiviikkona.
Presidentinkanslian verkkotiedottaja Matti Porre kertoi Ylelle, että kuva on hänen mielestään onnistunut.