Viime syksystä lähtien norjalainen Magnar Dalen ei ole enää toiminut Suomen maastohiihdon päävalmentajana.
– Tämä asia ei ole ollut julkisuudessa, mutta viime syksynä hänen toimensa muutettiin gm:ksi eli general manageriksi (johtaja, organisaattori), kertoo Suomen maastohiihto ry:n puheenjohtaja Reijo Alakoski Seinäjoen Sanomille.
Takavuosien menestyshiihtäjä Juha Mieto kritisoi Dalenin päävalmentajavirkanimikettä tiistaina Seinäjoen Sanomille. Hän ei monien muiden tavoin tiennyt Dalenin toimenkuvan muuttumisesta.
– Dalen ei voi olla päävalmentaja, sillä hänen päätehtävänään on organisoida asiat niin, että kaikki paikat ovat kunnossa esimerkiksi valmennusleireillä. Henkilökohtaiset valmentajat tekevät valmennuksellisissa asioissa häntä paljon enemmän töitä. Jotkut saattavatkin saada pieniä henkisiä traumoja, kun hiihtäjän menestys ainakin suuren kansan silmissä katsotaan päävalmentajan hyvyydeksi. Dalen tuntuukin olevan riippakivi henkilökohtaisille valmentajille.
Mieto ei halua heittää Dalenia pellolle vaan nimittää häntä organisaattoriksi päävalmentajan sijaan.
– Mieto on oikeassa. Nykypäivänä on päivänselvää, että päävalmentaja on enemmän organisoija. Hän organisoi äärettömän tehokkaasti maajoukkueen matkat, leirit ja majoitukset eli kaikki ne, jotka liittyvät maailmalla olemiseen. Hän vastaa hiihtäjien olosuhteista. Urheilijoiden fyysinen valmentaminen on häntä enemmän henkilökohtaisten valmentajien vastuulla, perustelee Alakoski, miksi Suomessa ei ole enää maastohiihdon päävalmentajaa.
Viime syksynä tapahtuneesta Dalenin virkanimimuutoksesta huolimatta Suomen maastohiihto ry:n sivuilla häntä kutsuttiin vielä tiistaina aamupäivällä maastohiihdon päävalmentajaksi.
Alakoski pitää todennäköisenä, ettei Suomessa jatkossakaan enää valita maastohiihdon päävalmentajaa vaan general manager.
– Nykyaikana hänen tehtävänsä on aivan jotain muuta kuin valmentamista, huomauttaa Alakoski.