Ilmajoen tangokuninkaalta ilmestyy pitkäsoitto

Paikalliset
Kommentoi

Vuoden 2010 tangokuningas Marko Maunuksela julkaisee 13. kesäkuuta vielä nimeämättömän, toisen pitkäsoittonsa.

Sitä ennen singlelohkaisuna kuullaan Petri Somerin säveltämä ja Sana Mustosen sanoittama Kaunista ja hyvää. Kappaleen on sovittanut Pertti Jalonen.

– Nyt julkaistava single kolahti itselleni heti ensi kuulemalta!, kertoo Marko.

Tämän uutuussinglen myötä Marko siirtyy uuteen aikakauteen tarjoten kuulijoille hieman uudistuneen näkökulman omaan musiikkiinsa. Uuden albumin linja on hivutettu sovituksellisesti muutaman asteen säröisemmäksi iskelmäksi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.