Piilota X Palauta

Amk-opiskelijat rallaavat vappuna Seinäjoella

Paikalliset Kommentoi

Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan SAMO:n perinteinen vappurieha aloittaa vapun Seinäjoella vappuaattona 30. huhtikuuta.

– Järjestämme ensimmäisen vuoden tutoreille tutor-gp:n. Rallitapahtuma on rakennettu siten, että opiskelijat kiertävät 3–6 hengen joukkueissa anniskeluravintola- ja puistorasteilla erilaisilla kulkuneuvoilla. Niissä vain mielikuvitus on rajana, kertoo tutorointivastaava Jukka-Pekka Hirvivuori.

Varapuheenjohtajan Henni Hanhisalon mukaan viime vuonna opiskelijat panostivat erityisesti kulkuneuvoihinsa.

– He liikkuivat muun muassa pyörätuoleilla, pahvista tehdyillä panssarivaunuilla ja lentokoneilla sekä puusta tehdyllä jäätävänkokoisella veneellä.

Seinäjoen ydinkeskustassa olevilla rasteilla on toiminnallisia ja älyllisiä tehtäviä.

– Saattaa olla, että opiskelijat saavat vuorosanat, joista heidän pitää kehitellä näytelmä. Lisäksi on muita toiminnallisia ja hauskoja juttuja, avaa Hirvivuori.

Hanhisalon mukaan kyse on ryhmäkilpailusta niin, että kaikki ryhmästä osallistuvat tehtävien suorittamiseen.

– Rasteilla on rastinpitäjiä, jotka pisteyttävät jokaisen ryhmän suorituksen.

Joukkueet kiertävät rasteilla rallipassin ohjeiden mukaan. Siinä on muun muassa kartta, josta rastit löytyvät.

– Rastit voi kiertää missä järjestyksessä tahansa, ettei yhdelle rastille tule ruuhkaa, Hanhisalo ja Hirvivuori kertovat.

Kilpailuun odotetaan monta joukkuetta edellisvuosien tavoin. Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 28. huhtikuuta.

– Ajan lisäksi suorituksessa otetaan huomioon ryhmähenki, ajopeli ja miten on pukeutunut ajopeliin nähden.

Kilpailu alkaa kello 12 ja päättyy noin kello 15.

Ikääntyneet ihmisetkin ovat nauraneet meille, sillä marssimme ilman alkoholia.”
Rallikilpailun jälkeen opiskelijoiden vappu jatkuu Seinäjoen rautatieasemalla, jossa on perinteinen patsaan pesu.

– Harjat on jo toimistolla kiillotettu, ja myös sangot ovat valmiina, hehkuttaa Hanhisalo.

Rautatieasemalla SAMO:n puheenjohtaja Jukka Sarho sekä Karman ravintolapäällikkö Joonas Uitto pitävät puheet.

Tämän jälkeen opiskelijat marssivat poliisisaattueessa halki Seinäjoen ydinkeskustan kohti Lakeuden puistoa.

– Ei meitä ole koskaan häiritty kulkueessa. Joskus on vain huudeltu hyvässä hengessä. Ikääntyneet ihmisetkin ovat nauraneet meille, sillä marssimme ilman alkoholia. Haluamme tuoda positiivisessa mielessä esille Seinäjokea opiskelijakaupunkina, tähdentää Hanhisalo.

Lakeuden puistossa on erilaista ohjelmaa parin, kolmen tunnin ajan.

Esimerkiksi rallikilpailun voittajat palkitaan. Lisäksi on musiikkia, ulkoilmapelejä, kuten mölkkyä, grillailua ja muuta mukavaa ja rentoa hengailua.

– Toivomme tietenkin auringonpaistetta ja +15 astetta, mutta vesisadekaan ei meitä opiskelijoita haittaisi. Muutama pää saattaisi pudota, mutta yleensä näihin tapahtumiin on osallistunut paljon väkeä. Nytkin odotamme 400–500 henkeä. Mukana on usein ollut myös entisiä opiskelijoita. Ja juhlimaan voi tulla ilman haalareitakin.

Hanhisalo kertoo, että aikoi jo tammikuussa mennä lykkimään lumia Lakeuden puistosta, jotta se on varmasti kuiva vappuna.

Hän ei kuitenkaan mennyt vaan luotti sen luonnolliseen kuivumiseen. Toivottavasti sateet eivät vesitä hänen unelmaansa.

Opiskelijoiden vappu jatkuu illalla paikallisessa ravintolassa Fintelligensin tahdittamana. Silloin voi jo haalarinvyötä löysätä.

– Tällaisen vapputapahtuman järjestäminen on iso juttu. Esimerkiksi illan bändi sovittiin jo loka-marraskuussa, kertoo Hanhisalo.

Hirvivuori ja Hanhisalo kuitenkin korostavat, että vappubileiden järjestäminen on hauskaa.

– On palkitsevaa, kun näkee oman työn hedelmän. Meille on tärkeintä se, että kaikki viihtyvät, eikä kenelläkään ole känkkäränkkäfiilis.

Mutta entäs se itse opiskelu?

Alajärveltä kotoisin oleva Hanhisalo kertoo, että valmistuvansa jouluna. Hän opiskelee vanhustyötä.

– Minun pitäisi valmistua rakennusinsinööriksi kesällä 2014. Toivottavasti kuitenkin valmistun tätä ennen, jotta pääsen taas kunnolla työelämään. Olen muita opiskelijoita aika paljon vanhempi, toteaa Jyväskylästä lähtöisin oleva Hirvivuori.

– Ikä on vain numeroita, lohduttaa Hanhisalo.

Hirvivuori onkin tuonut tarvittavaa kokemusta opiskelijakunnan hallituksen toimintaan.

– Opiskelen nuorisopuolella, ja osa kavereistani on 15 vuotta minua nuorempia. Mutta ei se haittaa.

Jarno Ranta

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.