Seinäjoen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon ensimmäisen vuoden opiskelijat tekevät ensimmäisiä tuotantojaan Seinäkuun yö -tapahtumaan, joka järjestetään 16. toukokuuta.
Opiskelija Jenni Peltomäen mukaan tuotantoja tekee kolme ryhmää, joissa on yhteensä noin viisitoista opiskelijaa.
– Ulkoilmaolohuone StandBy pidetään Keskuspuistossa iltapäivän ja illan aikana. Luvassa on rentoa meininkiä akustisien musiikkiesitysten kera. Alkoholittomaan tapahtumaan on tulossa bändejä.
Mahdollisuuksien torilla Seinäjoen kauppatorilla eri järjestöt esittelevät toimintaansa.
– Pääteemana on maahanmuuttaja ja pakolaisuus. Yritämme saada tapahtumaamme myös pakolaisnaisen.
Flashmob-iskyryhmä toteuttaa erilaisia arkielämään sijoittuvia tempauksia.
– Se piristää ihmisiä kerääntymällä julkiselle paikalle ja tekemallä jotain odottamatonta.