Aikaisemmista tiedoista poiketen Seinäjoen pääkirjaston muutto alkaakin vasta 28. toukokuuta.
Syy muuton siirtymiseen on kirjahyllytoimituksen yllättävä viivästyminen. Uusi kirjasto pyritään kuitenkin avaamaan alkuperäisen suunnitelman mukaan 20. elokuuta. Aikatauluviive pyritään ottamaan kiinni lisätyövoiman avulla.
Muuton aikana mitkään pääkirjaston aineistot eivät ole lainattavissa eivätkä varattavissa. Pääkirjastosta kannattaa jo kuitenkin lainata kesälukemista, sillä nyt lainattujen aineistojen eräpäivä on vasta muuton jälkeen.
Jos lainojen uusimistarvetta kesällä jostain syystä tulee, verkkopalvelun lisäksi myös puhelinuusinta toimii normaalisti. Palautusluukku on käytössä.
Kirjastoauto Sepellä on 4.6. – 20.7. ylimääräinen pysäkki Aallon kirjaston takana Koulukadulla maanantaista torstaihin kello 15.30 – 16. Lehtitupa on auki muuton aikanakin normaalisti aina 12.8. saakka.
Sivukirjastot ja Kampuskirjasto ovat avoinna normaalisti.