Tarja Halonen ihastui tähän puutarhaan

Paikalliset
Kommentoi 6

Seinäjokelaisten Vuokko ja Aale Siltasen yksityispuutarhassa linnut visertävät ja luonto on heräämässä kesään.

Palkitussa puutarhassa on useita kymmeniä köynnöksiä, marjakuusia, havukasveja, perennoja, sipulikukkia ja ruusuja.

– Meillä on noin 700 erilaista kasvia. Köynnöksiä niistä on 62, ja marjakuusiakin on 40, Siltaset laskevat.

Puutarha alkoi muotoutua vuonna 1959 kuin varkain.

– Emme ajatelleet laittaa hienoa puutarhaa, kun hävitimme perunamaan ja viinimarjapuskat. Vähitellen kuitenkin alkoi tulla kukkatarhoja, ja koko ajan uusia kasveja piti saada lisää puutarhamyymälöistä.

Koivutkin saivat kyytiä, kun Siltasten puutarha alkoi kehittyä turistikohteeksi.

– Koivut olivat niin lahjoja ja vanhoja, että ne veivät valtavasti voimaa ja kosteutta kukilta. Ne olivat juoppoja, jotka joivat kaiken, naurahtaa Vuokko Siltanen.

Puutarhaan tuli ensin kukkia, havupuita ja marjakuusia.

– Sitten uusia köynnöksiä ja kasveja alkoi tehdä mieli. Toimme niitä ympäri Suomea pihaamme.

Siltaset ovat kiikuttaneet puutarhaansa silmäniloja myös ulkomailta.

– Mustakuusen toin Alaskasta lentokoneella vuonna 2003. Se oli pienehkössä matkakassissa muovipussissa. Ennen lentomatkaa se kasteltiin hyvin, jotta se selviytyisi lentomatkan ruumassa Yhdysvalloista Suomeen, muistelee Aale Siltanen.

Nyt pienestä mustakuusesta on kasvanut iso kuusi.

Siltasten puutarhassa on löytöjä kahdeksastatoista maasta, Yhdysvaltojen lisäksi esimerkiksi Thaimaasta.

– Löysin keltaisia kukkia pitkin maata ja laitoin niiden siemeniä hameeni taskuun ja laukkuun. Toin ne Suomeen ja kylvin siemenet ikkunan alle sillä seurauksella, että ne kasvoivat monta senttiä päivässä. Kasvin nimeä en tiedä, mutta se oli yksivuotinen ja kurkunsukuinen, kertoo Vuokko Siltanen.

Sembramäntyjä Siltaset eivät suosittele pieneen pihapiiriin.

– Ne likaavat ympäristöä jatkuvasti. Esimerkiksi meidän allas oli aina täynnä havunneulasia. Se hermostutti ja sai kaatamaan männyn.

Sen sijaan kukat saavat paljon tilaa Siltasten puutarhassa, esimerkiksi nauhukset ja kuunliljat. Puutarhasta löytyy myös muun muassa jalokärhöjä sekä köynnös- ja alppiruusuja.

– Kesällä kukissa on niin paljon mehiläisiä, että niiden aiheuttama musiikkipörinä on melkoinen.

Lumikello on puutarhan ensimmäisiä kukkijoita. Se kaivautuu jääkin läpi jo maaliskuussa.

– Kukkaloistoa riittää pitkälle syksyyn asti, sillä jaloangervot, nauhukset ja ruusut menestyvät vielä lokakuussakin, jos sää on suotuisa.

Tasaisen nurmikon salaisuutena on luujauho.

– Sitä levitetään nurmikolle kuin kalkkia noin kolmen vuoden välein. Sitä ei kuitenkaan saa laittaa liian paljon, tähdentää Aale Siltanen.

Hän myös muistuttaa, että kukat kannattaa leikata juuresta jo syksyllä.

– Jos ne jättää talveksi, ne ovat keväällä kuin tiskirasuja, jatkaa Vuokko Siltanen.

Kukkaperennat Aale on rajannut kivi- ja sähköpaalureunuksilla niin, että ne eivät pääse villiintymään.

– Ja rikkaruohot pysyvät kurissa, kun kukat ovat lähellä toisiaan.

Siltasten puutarhan porttina on Aalen tekemä kiviportti.

– Sen sisällä on ratakiskoja, jotka olen muurannut kivillä.

Tätä ihmettä ja kaunista puutarhaa on käynyt katsomassa myös presidentti Tarja Halonen. Hän vieraili Seinäjoella kesällä 2000.

– Hän kysyi, miten saamme pidettyä puutarhamme näin hyvässä kunnossa. Sitä pitää hoitaa usein. Tärkeintä on muistaa kastella sekä nyppiä heti rikkaruohot ja keltaiset kukat pois, kun niitä ilmaantuu. Apuna voi käyttää esimerkiksi haarukkaa.

Siltaset olivat seuraavana vuonna vastavierailulla Kultarannassa. He veivät presidenttiparille muun muassa kivisen pöllön, joka seisoo myös heidän omassa puutarhassaan.

Puutarha on vuosien aikana kerännyt matkailijoita kuin hunaja mehiläisiä.

– Eniten matkailijoita käy heinä-elokuun vaihteessa, jolloin puutarha on parhaimmassa loistossaan.

Vierailujen myötä Vuokko Siltasen puutarhataidot on havaittu ympäri Suomea. Hän on ideoinut useita kymmeniä puutarhoja Rovaniemeltä Helsinkiin asti. Moni niistä on myös menestynyt erilaisissa kilpailuissa.

6 kommenttia Kommentoi
Jarno Ranta

Kommentit

5.5.2012 23:41

Myyn pois erikoisnäköisen kesämökkini puutarhoineen Saaremaalla.

Tietoja ja kuvia enemmän:
http://hiiunadal.saartehaal.ee/index.php?content=kuulutused&kategooria=1&kid=548

7.6.2012 20:19

SLbgum, instant loans ,oEPvrXHAgMZGYS, loans online ,-{:-], http://quickloansonlinez.co.uk loans online, 76733,

7.6.2012 20:20

SLbgum, instant loans ,oEPvrXHAgMZGYS, loans online ,-{:-], http://quickloansonlinez.co.uk loans online, 76733,

25.3.2013 22:04

qdhpltfjobkpfotbopnbu, Phen375 Side Effects, nUpOaSs, [url=http://deryacicekcilik.com/]Phen375[/url], PzkCkwG, http://deryacicekcilik.com/ Phen375 Review, AWQoUhC.

25.3.2013 22:07

refbvtfjobkpfotbopnbu, Imperial systems, KCscKsn, [url=http://www.youtube.com/watch?v=YK_u5eXO9PI]Richard jeremiah wann[/url], wOKAUmZ, http://www.youtube.com/watch?v=YK_u5eXO9PI Richard jeremiah wann, dCDKCnI, Cialis hearing loss, dlDPnxR, [url=http://jacklalannepowerjuicerinfo.com/]Order cialis[/url], uPUZjdN, http://jacklalannepowerjuicerinfo.com/ Venta de cialis, OHRCqwh, Ciprofloxacin and dexamethasone otic, WFgmVlP, [url=http://lizaybarrapage.com/]Ciprofloxacin and birth control[/url], yHbNRyc, http://lizaybarrapage.com/ Ciprofloxacin and glucose homeostasis, ubYgWXj, Genf20 review, JbHUOTL, [url=http://genf20guide.com/]Genf20 plus scam[/url], ALEXalx, http://genf20guide.com/ GenF20, MJcoduG, Bancdebinary, ghNgNTM, [url=http://gusxf.com/banc-de-binary-review/]Banc De Binary[/url], WlxGEmj, http://gusxf.com/banc-de-binary-review/ Bancdebinary, BmXbsMJ, Viagra, pwZQtnx, [url=http://indianeducationobserver.com/]Viagra without prescription, canada[/url], WoJhWkY, http://indianeducationobserver.com/ Viagra questions, RoyizKJ.

5.4.2013 20:18

mcnuatfjobkpfotbopnbu, Reverse phone people search, afqcmEW, [url=http://reversephonelooker.com/]Reverse Phone Lookup[/url], IMsjXwS, http://reversephonelooker.com/ Reverse phone listing, PUzZlGk, Cialis 3 pills free coupon, qViLKdk, [url=http://musicmoon.net/]Viagria vs cialis[/url], oxjssFr, http://musicmoon.net/ Buying generic cialis, bNogDkP, Levitra sample, tVAfTop, [url=http://levitraworks.com/]Levitra blindness cases 2010[/url], XioHqzq, http://levitraworks.com/ Levitra, ENcTbiQ, Gadens Lawyers Sydney, LdJSnRO, [url=http://huanfutang.net/]Sydney Criminal Lawyers[/url], oVweIRj, http://huanfutang.net/ Commercial Lawyers Sydney, mHhcSYI, Njoy npro electronic cigarette, dbeyDkz, [url=http://electroniccigaretteslearning.com/]Duo pro electronic cigarette[/url], rtPsZJB, http://electroniccigaretteslearning.com/ Electronic Cigarette, PzCzoME, Hgh studies, jRFfODG, [url=http://hghoutlet.com/]Hgh gold[/url], sFtPHcm, http://hghoutlet.com/ Hgh creme, EyKjcCo.

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.