– Jooooo, huusivat lapset, kun heidän koululla viime viikolla vierailleiden Duudsoneiden Jarno ”Jarppi” Leppälä ja Jarno Laasala kysyivät, oliko porukka valmis allekirjoittamaan jokaisen luokkahuoneen seinälle tarkoitetun ”meidän luokassa ei kiusata” -julisteen.
Hetkeä aikaisemmin duudsonikaksikko oli muistuttanut tosiasiasta, josta kukaan läsnäolevista tuskin oli eri mieltä: ”täälläkin on sellaisia, joita kiusataan ja jotka kiusaavat”.
Kouluvierailulla puhuttiin muun muassa siitä, mikä erottaa kepposten tekemisen ja kiusaamisen.
– Jekkuilu perustuu siihen, että kaikkien pitää nauraa lopussa. Jos niin ei käy, kyse on kiusaamisesta. Ja jos jekun kohde on aina sama, sekin on kiusaamista, selittivät duudsonit.
Lapsia perättiin puhumaan kiusaamisesta ääneen. Kiusaamisesta voi kertoa vaikkapa äidille, kuten itsekin koulukiusatuksi joutunut Laasala aikoinaan teki. Myös ulkopuolisten velvollisuus on puuttua kiusaamiseen: Kiusaamisen huomaava kaveri, joka ei reagoi asiaan, on raukka.
– Kova jätkä on se, joka puuttuu kiusaamiseen, sillä sellainen vaatii rohkeutta, Duudsonit alleviivasivat.
Duudsonien nettisivulla muistutetaan:”Me harvoon vakavoidutaan minkään asian eressä, mutta yks asia minkä ehkäämisessä halutaan olla mukana on kiusaaminen. Yksinkertaasesti se on perseestä ja ihan turhaa vie kaikkien osapuolten, niin kiusatun ku kiusaajanki energiaa, minkä vois käyttää moneen, paljo järkevämään, asiaan.”
– En ole elämäni aikana ollut ikinä niin surullinen, Laasala muisteli, miltä tuntui joutua tönityksi koulussa.
Asia pulpahti mieleen silloinkin, kun entinen kiusaaja tuli peräämään duudsonkuuluisuudelta nimmaria ja rupattelemaan:”vitsi, te ootte kovia jätkiä... hei, sä olit hyvä jätkä ala-asteella”.
Vappuaattona päivätyssä blogissaan Duudsonit viestittävät valokuvien kera: ”Kierrettihin viimeviikolla eri kouluilla kertomas meirän tarinaa Härmästä Hollywoodiin. Puhuttiin unelmista, ystävyyrestä, sekä koulukiusaamisesta. Kiitos kaikille kouluulle, että saatihin tulla. Ja kiitos kaikille oppilaille ku jaksootta kuunnella, mutta myös siitä että jaoitte omia unelmianne meirän kans”.
– Unelmat toteutuvat vain, jos uskaltaa unelmoida ja haluaa unelmien toteutuvan. Unelmien toteutuminen vaati myös ystäviä ympärille. Ryhmässä on voimaa. Yhdessä tekemisessä on voimaa, Duudson-Jarnot tsemppasivat nuoria, että ”mikään ei oo mahrotonta”, jos uskoo itseensä ja asenne on oikea.