Reilun kaupan tuotteiden myynti ylitti Suomessa 100 miljoonaa euroa

Ruoka
Kommentoi

Reilun kaupan tuotteiden myynti ylitti Suomessa viime vuonna ensimmäisen kerran sadan miljoonan euron rajapyykin. Tuotteita myytiin yhteensä 102,7 miljoonalla eurolla, ja jokainen suomalainen käytti Reilun kaupan tuotteisiin keskimäärin 19 euroa. Eniten rahaa käytettiin kahviin, viiniin, kukkiin ja banaaneihin.

Kovimmassa kasvuvauhdissa oli Reilun kaupan kaakao, jonka myynti kasvoi 102 prosenttia. Suklaan kasvuprosentti oli 40, kukkien 30 ja viinin 27. Banaanien, appelsiinin ja Reilun kaupan puuvillasta valmistettujen tuotteiden myynnit laskivat. Tuotteiden kokonaismyynti kasvoi edellisvuodesta kymmenen prosenttia.

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Sivonen selittää jatkuvaa kasvua tunnettuudella ja Reilun kaupan herättämällä luottamuksella.

– Reilun kaupan menestyksen takana on koko suomalaisen yhteiskunnan läpäisevä vahva tuki. Suomessa on jo kuusi Reilun kaupan kaupunkia ja kuntaa, satoja Reiluun kauppaan sitoutuneita työpaikkoja, 94 Reilun kaupan seurakuntaa ja yksi Reilun kaupan yliopisto, Sivonen muistuttaa.

Tällä viikolla vietetään Herää reilumpaan maailmaan -kampanjaa, jonka tiimoilta järjestetään eri puolilla Suomea Reilun kaupan aamiaistempauksia. Esimerkiksi Helsingissä Luonto-Liitto yhteistyökumppaneineen tarjoaa reiluja aamiaisia työmatkapyöräilijöille tiistaina. Seinäjoella seurakunta kattaa sunnuntaina 2 000 ateriaa äideille.

Diakonia-ammattikorkeakoulu on saanut kampanjaviikon alla Reilun kaupan korkeakoulun arvonimen. Diakilla on neljä yksikköä eri puolilla Suomea ja yhteensä noin 3 000 opiskelijaa. Diakin opiskelijakunnan kokouksissa ja korkeakoulun virallisissa tilaisuuksissa tarjottavat teet ja kahvit on vaihdettu Reilu kauppa -sertifioituihin tuotteisiin. Diak on ensimmäinen Reilun kaupan ammattikorkeakoulu Suomessa.

Kansainvälistä reilun kaupan päivää vietetään lauantaina 12.5.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.