Jääkiekon liigakarsinnoissa ollut Vaasan Sport ja Suomi-sarjassa pelaava seinäjokelainen S-Kiekko ovat neuvotelleet yhteistyöstä talven ja kevään aikana. Asian Seinäjoen Sanomille vahvistavat Sportin urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä ja SeiHockey Oy:n toimitusjohtaja Jyrki Rauhala.
– Tavoitteenamme on se, että yhteistyö Sportin kanssa alkaisi ensi kaudella pelaajavaihdon ja valmennuksellisen yhteistyön merkeissä, kertoo Rauhala.
Hänen mukaansa yhteistyö koskisi seurojen edustusjoukkueita ja A-junioreita, ja sopimuksessa olisi mukana myös Lapuan Virkiä. Sen kanssa S-Kiekko tekee jo torstaina seurayhteistyösopimuksen.
– Sportilla on ollut viritteillä kaikenlaisia kuvioita, ja olemme keskustelleet yhteistyöstä, mutta kaikki on vielä auki. Nimiä ei ole laitettu papereihin. Mielestäni yhteistyö olisi hieno juttu koko Pohjanmaalle ja myös meille. Haluan kuitenkin korostaa, ettei mitään päätöksiä ole vielä tehty vaan alustavasti on neuvoteltu. Kartoitamme yhä myös muita vaihtoehtoja, tähdentää Jämsä.
Viime kaudella Hockey-Team Vaasan Sport Oy teki farmiyhteistyösopimuksen Waasa Red Ducksin kanssa.
– Se toimi tosi hyvin. Mutta jos pääsemme S-Kiekon kanssa yhteistyöhän, meidän pelaajat voivat hakea pelituntumaa yhteistyöseuran kautta loukkaantumisten jälkeen. Yhteistyö toimisi myös siten, että kiikun kaakun peleihin pääsemässä olevat pelaajat voivat hakea yhteistyöseuran joukkueesta peliaikaa.
Jämsän mukaan Sportin tavoitteena on myös levittäytyä koko Pohjanmaan alueelle yhteistyökumppaneiden ja maakunnassa eteenpäin pyrkivien jääkiekkoseurojen vuoksi.
– Yhteistyön myötä saisimme myös seinäjokelaiset kiinnostumaan Sportin peleistä ja meidän porukkaa S-Kiekon peleistä.
Vaasan Sport tuo
harjoituspelinsä Kurikkaan
Mestiksen hallitseva mestari Vaasan Sport pelaa harjoituspelin Kiekko-Vantaata vastaan Kurikan jäähallissa syyskuussa. Mahdollisesti Sport pelaa myös Seinäjoella elokuussa S-Kiekkoa ja TuTo:a vastaan.
– Kurikan peli on varma, mutta Seinäjoen peli riippuu siitä, jos Vaasan hallin remontti ei ehdi valmistua. Vaihtoehtona on myös se, että pelaamme harjoituspelejä Kauhavalla ja Alavudella. Näitä ei kuitenkaan ole lyöty lukkoon, kertoo Jämsä.
Hänen mukaansa Sport tavoittelee myös ensi kaudella liiganousua järkevän talouden ehdoilla.
– Timo Jutilan kanssa olen samaa mieltä siitä, että Sportin paikka olisi liigassa.
S-Kiekon tavoitteena on puolestaan nousta Mestikseen kaudeksi 2015. Siksi se haluaa Lapuan Virkiän sopimuksen lisäksi sopimuksen Sportin kanssa.
– Kevään aikana meidän pitää vielä neuvotella jääkiekkoliiton kanssa, jotta seurojen edustusjoukkueita ja A-junnuja koskeva kolmikantainen sopimus olisi mahdollinen, sanoo Rauhala.
Virkiän kanssa solmittavan sopimuksen tarkoituksena on kehittää Etelä-Pohjanmaan alueen kiekkoilua edustus- ja A-junioritoiminnan osalta. Virkiä pelaa tällä hetkellä kakkosdivarissa, S-Kiekon A-junnut A-nuorten kolmosdivarissa ja Virikän A-junnut alueen miesten kolmosdivarissa.
– Pelaajavaihdon lisäksi haemme systemaattista valmennusyhteistyötä.
Sopimuspohja laajenee kesällä koskemaan myös seurojen nuorempia ikäluokkia sekä myös alueen muita seuroja. Nämä neuvottelut ovat yhä kesken.
– S-Kiekko haluaa kehittää alueen kilpailutoimintaa, sanoo Rauhala.