Piilota X Palauta

Viinatehdas kierrättää osan Suomen muovipulloista

Paikalliset Kommentoi

Jalasjärvellä sijaitsevan viinatehdas Pramian toiminta laajeni maaliskuussa kierrätysmuovin jalostukseen. Pramian omistukseen siirtyi Toholammilla käytettyjä PET-muovipulloja uusiokäyttävä Preformia-tehdas, joka jatkaa toimintaansa nimellä Pramia Plastic Oy.

– Ostimme konkurssipesän. Meillä oli tarkoitus aloittaa yhteistyö yrityksen kanssa jo aiemmin, mutta emme ehtineet, kun se jo alkoi voida huonosti. Vaarana myös oli, että sen toiminta siirtyy kokonaan ulkomaille, mutta monesta ostajaehdokkaasta huolimatta rahoitusta ei saatu kuntoon. Halusimme pitää toiminnan Suomessa, kertoo Pramia Oy:n yrittäjä Marko Mäkinen.

Pramia Plasticin tuotanto käynnistyy virallisesti kesäkuussa. Mäkisen mukaan yritys ottaa vastaan vähittäiskaupasta palautunutta PET-muovipullomateriaalia.

Polyeteenitereftalaatti eli PET on kestomuovi, jota käytetään erityisesti pakkausteollisuudessa.

– Käsittelemme PET-muovipullomateriaalin uudelleen teollisuuden raaka-aineeksi uusina muovipulloaihioina tai granulaattina.

Granulaatti on raemaiseen muotoon saatettua materiaalia, ja sitä käytetään kestomuovituotteiden, kuten muovipullojen, valmistuksessa.

Mäkinen kertoo, että tehtaassa ensin muovipullot murskataan pieniksi palasiksi. Sen jälkeen ne pestään, värilajitellaan ja niistä tehdään pieniä muovipalleroita eli granulaattia niin, että niistä pystytään tekemään koeputken näköisiä pulloaihioita. Tämän jälkeen niistä tehdään täysin uusia pantillisia kierrätysmuovipulloja.

Toholammin tehdas käsittelee vuorokaudessa rekkakuorman verran kierrätyspulloja, ja se toimii ympäri vuorokauden. Mäkisen mukaan toiminta ei pysähdy edes juhannuksena ja jouluna, sillä työntekijöitä on pestattu parisenkymmentä. Rahaa toiminnan pyörittämiseen on varattu 5 miljoonaa euroa.

– Viinatehtaan puolella olemme jo pitkään valmistaneet PET-muovipullomme itse. Jatkossa valmistamme kierrätysmateriaalista kaiken pulloaihioista lähtien. Tämän vuoksi pullomme ympäristökuorma pienenee entisestään.

Mäkinen kertoo, että jalasjärveläisyritys jalostaa kierrätysmuovia lähinnä kotimaisen muovi- ja juomateollisuuden tarpeisiin.

– Yhtiö mahdollistaa muovipullojen kierrätyksen Suomessa. Suuren osan raaka-aineesta ostamme Suomen palautuspakkaus Oy Palpalta. Jatkossa käytetty muovipullo kiertää kokonaisuudessaan uudeksi pulloksi ilman neitseellistä raaka-ainetta. Tähän saakka korkeimmat laajasti tunnetut kierrätysmateriaalin osuudet ovat olleet 50–60 prosenttia uuden pullon raaka-aineesta.

Jarno Ranta

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.