Minimani Yhtiöt avaa uuden Minimani-hypermarketin Seinäjoelle.
Kauppa avataan jouluun mennessä. Uusi Minimani sijaitsee Tehtaantien ja Yrittäjäntien varrella Kuortaneentien kiertoliittymän läheisyydessä Pohjan ja Kapernaumin alueella. Alueella on aikaisemmin ollut Pohjanmaa Oy:n jakelukeskus.
Myymälän kokonaispinta-ala on yli 10 000 neliötä. Minimanilla on market myös Joupissa.
Investoinnin arvo on kaiken kaikkiaan noin 15 miljoonaa euroa. Minimani palkannee lisää henkilökuntaa.
Pohjan kaupunginosaan on muodostunut merkittävä kauppakeskittymä. Alueella on jo avattu viimeisen vuoden aikana kolme uutta merkittävää kauppaa.
Minimani on neljäs ja parin vuoden sisällä tulee useita toimijoita lisää. Valmistuttuaan koko alueella tulee olemaan 70000 – 80000 neliötä liiketilaa ja runsaat 2000 parkkipaikkaa.