Kun villiintyneet pensaat ja joka puolella valloittava sammalpeite alkavat jo tympiä, on aika ottaa ohjat omiin käsiin ja suunnitella kotipihalle aivan uusi ilme.
Pihasuunnitelman teossa apua saa esimerkiksi asiaan perehtyneiltä puutarhureilta.
– Ensin tietysti tullaan pihalle katsomaan, miltä tilanne näyttää. Katsomme esimerkiksi millaisia rakennuksia pihalla on, miten ilmansuunnat menevät, käymme läpi toiveita ja mahdollisia inhokkikasveja, puutarhuri-arboristi Katariina Rosti kertoo.
Usein pelkkä puutarhurin konsultaatiokäynti riittää ja uudistustyöt voi hoitaa itse. Uutta ilmettä rakennettaessa pihaa ei välttämättä tarvitse myllätä kaivurilla kumoon, sillä puutarhassa jo kasvavissa kasveissa voi olla vielä toivoa.
– Täytyy selvittää, mitä kaikkea pihalla kasvaa jo ennestään ja miten niitä voisi mahdollisesti hoitaa.
Tärkeintä on, että uusille ja vanhoille kasveille löydetään parhaat mahdolliset paikat. Oikea kasvi oikeassa paikassa voi hyvin.
– Esimerkiksi kuivan paikan kasvi ei savessa toimi, Rosti huomauttaa.
Tasapainoisella pihalla on usein kasveja jokaisesta kerroksesta, niin matalalla kasvavia perennoja, vähän korkeampia pensaita kuin ehkä myös muutamia puita. Luonnollisesti pihasuunnitelman teossa täytyy pihan koko ottaa huomioon.
– Pienelle pihalle ei voi istuttaa isoa puuta, Rosti kiteyttää.
Pienenä ostetun havupuun omistaja voi olla hetken päästä pulassa, kun talon vieressä nököttää halkaisijaltaan kolmimetrinen luomus, jolla on pituuttakin monta metriä.
Nurmikkoa on turha laittaa paikkoihin, joista sitä ei pysty ajamaan.
– Puiden ja pensaiden ympäristö kannattaa kantata, niin että 20–30 senttiä puiden ympärillä ei ole lainkaan nurmikkoa.
Myös nurmikon kuntoa kannattaa tarkastella kriittisesti. Mikäli huonokuntoisia kohtia on vain paikoin, voi sammaleen vielä saada pois esimerkiksi siihen tarkoitetuilla aineilla ja nurmikon istuttaa uudelleen vain reikäisiin kohtiin. Mikäli koko piha muistuttaa suurta sammalmätästä, on helpointa tehdä koko nurmikko uudelleen.
– Jos maa on savea, niin silloin siihen sekoitetaan hiekkaa ja multaa ennen nurmikon kylvämistä.
Oma vaihtoehtonsa on myös valmis nurmikko, joka juurtuu paikoilleen muutamassa viikossa.
Huonokuntoisten puiden suhteen kaataminen on usein ainoa ratkaisu. Puut kaadetaan aina juuresta ja kannon voi ottaa pois joko kaivurilla tai jyrsimällä.
Myös pensaita poistettaessa koko juuristo tulisi saada pois. Aina näin ei ole kuitenkaan pakko tehdä, vaan vanhastakin pensaasta voi saada leikkaamalla vielä ihan varsin kelvon.
– Suurin osa pensaista kestää leikkuun lyhyeksi, jolloin kasvavan pensaan saa muokattua sopivamman kokoiseksi.