Laihialaisen Susanna Erkinheimon, 27, lähtö Idols-kilpailuun oli satumainen. Hänen piti ensin osallistua The Voice of Finland -laulukilpailuun.
– Näin kilpailun mainoksen netissä ja ajattelin osallistua, koska lähetyin jo 30 vuoden ikää, eikä minusta vieläkään ollut tullut laulajaa. Hain Vaasasta mikrofonin ja aloin laulaa nettikameralle ilmoittautumislauluani, kun huomasin, että kilpailun ilmoittautuminen olikin jo päättynyt. Tiesin, että se päättyy sinä päivänä, mutta kellonaikaa ei ilmoitettu missään.
Se oli Erkinheimolle kova paikka.
– Aloin rääkyä. Kerrankin, kun uskalsin osallistua johonkin, minulle kävi näin. Ei voi olla totta, sanoin ja itkin.
Laihialainen ei antanut periksi. Hän googletti ”laulukilpailut Suomessa” ja osumaksi tuli Idols.
– Kun karsinnat olivat Vaasassa, päätin osallistua. Ajattelin, että tuonne minä menen.
Tällä kertaa Erkinheimo ei myöhästynyt. Se kannatti, sillä laihialainen eteni jatkoon ja lopulta koko kilpailussa upeasti toiseksi.
Menestyksen myötä Erkinheimo on saanut paljon keikkapyyntöjä. Sitä varten hän ja hänen bändinsä Ghostnote pestasi keikkamyyjän.
– Aion odottaa rauhallisesti, että joku ottaisi minuun yhteyttä levyn tiimoilta. Jos mitään ei kuulu, alan itse tehdä kovasti töitä levyn eteen. Alan lähetellä bändini kanssa demoja levy-yhtiöille ja olemaan niihin myös puhelimitse yhteydessä. Haluan tehdä levyn niin, että pystyn itse vaikuttamaan siihen, mitä haluan levylle ja mitä en. Haluan olla johtajana, kun levyä tehdään.
Erkinheimo kertoo, että Idols muutti hänen käsityksiään musiikista.
– Ennen ajattelin, että laulan vain englanniksi. Nyt kuitenkin voisin tehdä levyn myös suomeksi. Haluan tehdä jotain sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin tehty Suomessa. Saunassa kokeilin laulaa Janis Joplinia suomeksi itse keksimilläni sanoilla, ja se kuulosti aika hyvältä ja sellaiselta, ettei sitä olisi vielä tehty.
Erkinheimo ilahtuukin vanhankuuloisesta ja rytmikkäästä rockista.
– Haluan laulaa kovaa ja korkealta niin, että siinä mystisyyttä, utuisuutta ja jotain tosi hienoa ja erikoista. Tällainen musiikki varmasti uppoaa moneen makuun.
Bändi ei jää
Mikäli Erkinheimo saa levytyssopimuksen, hän ei jätä bändiään.
– Olisi epäreilua miestäni Jaakkoa kohtaan, jos hän ei saisi menestyksestäni mitään. Hänhän hoiti lapsiamme vanhempiemme ja sukulaistemme kanssa silloin, kun minä olin laulamassa. Menin Idolsiin hakemaan meille yhteistä haavetta, ja nyt se on poikimassa koko bändille keikkoja.
Erkinheimo haluaa miehensä rinnalleen myös mahdollisella osittaisella soolourallaan. Hän haluaa miehensä soittamaan bassoa.
– Idols oli uhraus ja pieni siivu elämästäni. Se antoi minulle lisää rohkeutta ja itsevarmuutta. Yllätyin, sillä olin aina kuvitellut olevani paljon heikompi ja alistuvampi. En kuitenkaan ollut sellainen. Olin yllättävän vahva ja olen edelleen vahvistunut.
Idols-taipaleen alkumetreillä Erkinheimo kuitenkin koki äidin huonoa omatuntoa.
– Minulla oli paha olo, kun pääsin jatkoon ja jouduin olemaan taas pois kotoa. Mieheni kuitenkin kannusti minua olemaan iloinen ja sanoi, että hän kyllä pärjää lasten kanssa kotona. Helsingistä tosin soitin aamuisin miehelleni, onko hän laittanut Liljalle kurahousut eskariin ja toiselle tytöllemme villahaalarit, naurahtaa Erkinheimo.
Tytöistä vanhin eli 6-vuotias Lilja on musikaalinen. Hänen suosikkinsa on Lady Gaga.
– Minä halusin hänen iässään laulaa ja esiintyä, mutta Lilja häpeää esiintymistä. Minun piti myös soittaa pianoa ja viulua, mutta en oikein jaksanut harjoitella. Laulullisesti minua vei eteenpäin se, kun lauloin Seinäjoen tyttökuorossa.
Idolsista Euroviisuihin?
Erkinheimo osallistuisi Euroviisut-laulukilpailuun, jos häntä pyydettäisiin.
– Tuskinpa minua kysytään, mutta jos kysyttäisiin, kisasta olisi typerä kieltäytyä. Jos menisin, toivottavasti se ei kuitenkaan pilaisi uraani, sanoo Erkinheimo.
Kahden pienen lapsen, Meimi, 4, ja Lilja, 6, äidin suurena haaveena on elää normaalia onnellista elämää, johon hän myös haluaa sisällyttää musiikkia.
– Politiikka ei kiinnosta minua. Se ei voisi vähempää kiinnostaa. Toivon vain, että maailmassa on kaikki hyvin.
Erkinheimon perheessä kaikki on hyvin. Aviomies Jaakko Erkinheimo on ollut hänen suurena tukenaan.
– Susanna ei ole muuttunut kilpailun myötä. Ehkä hän on kuitenkin saanut lisää rohkeutta ja uskaltaa luottaa enemmän itseensä. Myös jännittäminen on vähentynyt.
Erkinheimo laulaa miehensä Ghostnote-bändissä.
– Kesällä pitäisi nauhoittaa pop-rockia ja saada lauluihin jotain mystisyyttä ja dramaattisuutta, mies suunnittelee.