Isossakyrössä 6.-8. heinäkuuta järjestettäville herättäjäjuhlille tarvitaan noin 1 500 ihmistä. Juhlakentän rakennuskökkä alkaa juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Talkoolaisia odotetaan ennen juhlia myös kenttäravintolan valmistelutehtäviin.
Vapaaehtoisia tarvitaan liikenteenohjaajiksi, huolto-, siivous- ja myyntitöihin, majoitusvalvojiksi ja kolehdinkantajiksi, teltta- ja asuntovaunualueiden vartiointiin sekä ensiapuun ja lepohuoneeseen.
Juhlaravintolassa on töitä rahastajille, jakajille, täydentäjille ja siistijöille.
Talkoopäällikkö Kari Lehtonen rohkaisee kökkään eri-ikäisiä naisia ja miehiä. Hän toivoo, että myös nuoret innostuisivat juhlatalkoista ja tulisivat esimerkiksi myymään jäätelöä tai juhlaoppaita.
– Järjestämme jokaiselle tehtävän, mutta emme sijoita talkoolaista työhön, jota hän ei halua tehdä.
– Kökässä tehdään voimien mukaan tavallisten ihmisten töitä. Kympit perehdyttävät väen tehtäviinsä. Porukkaan voi tulla, vaikka ei olisi aiemmin käynyt herättäjäjuhlilla.
Jokainen talkoolainen saa muistoksi t-paidan.
Kökkään on helppo ilmoittautua sähköisesti herättäjäjuhlien kotisivuilla osoitteessa www.h-y.fi/juhlat.
Paperilomakkeita voi pyytää puhelimitse Isonkyrön kirkkoherranvirastosta.