Suomessa on kymmeniä abiturientteja, jotka ovat kirjoittaneet ylioppilaiksi monta vuotta sitten. Heiltä kuitenkin puuttuvat yhä ylioppilastodistus ja valkolakki. Näiden ylioppilastodistukset pölyttyvät ylioppilastutkintolautakunnan hyllyissä.
Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteerin Anneli Romanin mukaan vanhin tapaus on peräti vuodelta 1973.
Tuolloin abiturientti kirjoitti ylioppilastutkinnon hyväksytysti, mutta hän ei ole vieläkään ylioppilas.
Syynä on se, että hänellä on yhä osa lukion kursseista suorittamatta.
– Hyllyillämme lojuu kymmeniä ylioppilastodistuksia vastaavista syistä. Esimerkiksi vuodelta 1975 tällaisia tapauksia on kolme. Tämän jälkeen niitä alkaa olla enemmän. Vanhojen tapausten kohdalla puhutaan kymmenistä, ei kuitenkaan sadoista.
Romanin mukaan tapausten määrä lähti kasvuun, kun lukiosta tuli luokaton ja ylioppilastutkinnon hajauttaminen mahdolliseksi vuonna 1996.
– Siihen asti ylioppilastutkintotodistus jäi saamatta muutamalta oppilaalta vuodessa lukiokurssien puuttumisen vuoksi. Nyt niitä on keväisin ja syksyisin parisen tuhatta.
Roman kertoo, että valtaosa abiturienteista suorittaa lukiokurssinsa nopeasti loppuun ja saa tämän jälkeen ylioppilastodistuksen ja valkolakin.
– Nytkin keväällä niitä on suoritettu. Moni myös suorittaa myöhemmin puuttuvia kursseja aikuislukioissa.
Myös Seinäjoella
lakittomia ylioppilaita
Seinäjoen lukion rehtorin Tuula Lamminmäen mukaan myös Seinäjoelta löytyy niitä ylioppilaita, jotka ovat ilman valkolakkia, vaikka ovat kirjoittaneet ylioppilastutkinnon hyväksytysti jo useampi vuosi sitten.
– Olen ollut lukion rehtorina 15 vuotta, ja tältä ajalta on kaksi tapausta, joissa ylioppilaaksi kirjoittaneella abiturientilla on yhä lukio-opinnot kesken. Joillakin on herännyt halu myöhemmin saada ne valmiiksi, ja he ovat esimerkiksi aikuislinjalla täydentäneet lukio-opintojaan ja saaneet lakin.
Lamminmäki kertoo, että myös tänä keväänä osalla ylioppilaista jää valkolakki saamatta keskeneräisten lukio-opintojen vuoksi.
– Muutamat ylioppilaat myös haluavat valkolakin saatuaan jatkaa lukio-opintojaan muun muassa jatko-opiskelujaan varten.
Peruskouluissa vähän
kesätenttejä
Peruskouluissa pättötodistus jää silloin tällöin saamatta ysiluokkalaisilta. Nurmon yläasteen rehtorin Teemu Tassin mukaan kesällä muutama oppilas joutuu korottamaan arvosanojaan nelosesta paremmaksi.
– Näitä ei ole joka vuosi, mutta vaadimme oppilailta tietyn tason ja pidämme siitä kiinni.
Seinäjoen yhteiskoulun rehtorin Jari Noposen mukaan tänä keväänä kaikki ysiluokkalaiset saivat päättötodistuksen ilman kesän uusintakokeita.
– Aiemmin meillä on ollut yksittäisiä tapauksia, mutta erityis- ja tukiopetuksella olemme pyrkineet siihen viime vuosien aikana, että kaikki pystyvät kiipeämään tikapuita ylös ja selviytyvät koulusta. Koska oppiminen perustuu edelliseen oppimiseen, tikapuita on vaikea kiivetä ylös, jos yksi jää väliin.
Noponen kertoo, että eniten vaikeuksia oppilailla on vuosittain matematiikassa, äidinkielessä ja vieraissa kielissä.
Ylistaron yläasteen rehtorin Jouko Peltosen mukaan kaikki ysiluokkalaiset saivat päättötodistuksen.
Myös Peräseinäjoen Toivolanrannan koulussa kaikki oppilaat päättivät peruskoulunsa hyväksytysti.
– Parisen vuotta sitten viimeksi arvosanoja jouduttiin korottamaan kesällä, kertoo koulun rehtori Kari Kunnari.