Piilota X Palauta

Seinäjoen jalkapallostadion-hanke pattitilanteessa

7 Kommentoi

Vaikka SJK:n kausi on lähtenyt jopa paremmin liikkeelle kuin osattiin odottaa, seuran päällä on ollut jo kauan tummia pilviä olosuhteiden johdosta.

Jalkapallostadion-hanke tyrmättiin syksyllä poliitikkojen kautta, ja toistaiseksi näyttää siltä, että uutta futisstadionia ei Seinäjoelle rakenneta nopeasti.

– Olemme käytännössä ainut kaupungin urheilutapahtuma, joka joutuu rakentamaan lähes koko tapahtuman alusta alkaen pystyyn. Ennen jokaista peliä 5 – 6 tuntia rakennetaan ja kolme tuntia puretaan, valaisee SJK:n puheenjohtaja Raimo Sarajärvi tilannetta.

Hänen mukaansa tämänhetkinen tilanne rasittaa suuresti seuraa, sen talkooväkeä ja yleisömääriä. Puheenjohtaja ei todellakaan ole tyytyväinen kaupungin työhön hankkeen osalta.

– Jonkun pitäisi tehdä jotain, eikä vain kohautella olkapäitä. Hanke on ollut kolme vuotta pystyssä.

SJK joutuu pelaamaan ottelunsa näin Seinäjoen keskuskentällä, jonne on rakennettu muun muassa kuppi-istuimia olosuhteiden parantamiseksi täksi kaudeksi.

Kaupunki on ehdottanut ratkaisuksi juuri keskuskentän kunnostamista liigakelpoiseksi, mutta selvitystyö on junnannut paikallaan. Sarajärven mukaan selvityksessä ei ole tapahtunut mitään ja asian eteen ei ole tehty töitä.

Kaupunkisuunnittelujaoston puheenjohtaja Kimmo Heinonen, onko hanke tällä hetkellä pattitilanteessa?

–Stadion-hanke on SJK:n tarve ja juttu eikä kaupungin. Järjestys on, että SJK ehdottaa ja kaupunki on vasta se jälkeen päättämässä.

Onko keskuskentän kunnostaminen järkevää?

– Kaupungin täytyy joka tapauksessa kunnostaa keskuskenttä, vaikka se lähtisi miljoonilla mukaan stadioniin. Kaupungin ehdotus on ollut keskuskentän kunnostaminen edellyttämille vaatimustasoille.

– Kysymys on, pitäisikö kaupungin laittaa oma liikuntapaikka kuntoon ensin omilla miljoonilla ja antaa sitten rahaa miljoonia toisille (jalkapalloväelle) vain jalkapallon käyttöön. Kaksipiippuinen juttu, Heinonen jatkaa.

Jos SJK nousee Veikkausliigaan jo tällä kaudella, kunnostetaanko keskuskenttä jo nopeammalla aikataululla?

– Se on kaupungin virkamiesten asia, jonka he tuovat valtuutetuille esitettäväksi, Heinonen kommentoi.

Sarajärven mukaan keskuskentällä voidaan pelata kauden verran Veikkausliigan jalkapalloa parannetuilla olosuhteilla, mutta alkukausi jouduttaisiin käytännössä pelata vieraskentillä olosuhteiden vuoksi. Hän näkee, että stadion-hanke on äärimmäisen tärkeä koko seinäjokisen jalkapallon ja urheilun kannalta.

– Perusasia on, että jos halutaan pelata ylempänä, se on oltava. Jos ei ole, on turha haaveilla. Sitten ollaan paini- ja pesäpallopaikkakunta.

Kunnallisvaaleissa syksyllä jalkapallostadion-hanke näyttää nousevan kuumaksi perunaksi.

– Stadion on sellainen asia, mistä me tulemme kysymään ehdokkailta ja yleisesti suhtautumisesta liikuntapaikkarakentamiseen, Sarajärvi lupaa.

Liikuntapaikkoihin on menossa tulevaisuudessa paljon miljoonia kaupungilta, sillä tällä hetkellä kunnostettavan urheilutalon lisäksi listalla on jääurheilukeskus sekä speedway-radan siirtäminen.

Tyyntä ennen myrskyä

Uuden jalkapallostadionin rakennuttaminen herättää tunteita puolesta ja vastaan. Jo yksistään SJK:n taustavaikuttajilta on vaikea saada kommenttia hankkeeseen liittyen. Mielipiteitä on yhtä monta kuin vastaajaakin.

Stadion-kysymyksessä kohtaavat niin jalkapalloväen, muun urheiluväen kuin myös ”tavallisen” kaupunkiväestön intressit. Suurinta vaikutusvaltaa käyttävät kuntamme poliitikot päättäessään kaupunkimme asioista. Urheilu ja politiikka näyttävät jälleen kerran kuuluvan yhteen.

Itse SJK:n pelaajat taitavat kuitenkin ratkaista pattitilanteen. Jos joukkue nousee Veikkausliigaan, stadion on rakennettava tai keskusurheilukenttä kunnostettava. Tuskin minkään kaupungin imago kestäisi pääsarjatason joukkueen muuttoa toiselle paikkakunnalle. Fakta on kuitenkin se, että molemmissa kaupungin osuus tulee olemaan miljoonia euroja.

Raha ei ehkä kasva puussa, mutta uusia jalkapalloilijoita SJK:n menestys kasvattaa jatkuvasti.

kesätoimittaja

7 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän Antti Järvenpää kuva
Antti Järvenpää

Kommentit

14.6.2012 04:31

Unohtakaa nyt jo se pellepalloilu ja rakentakaa maauimala!

14.6.2012 12:55

Mitäs me maauimalalla? Täysin turha nyt kun routakalliolle on tulossa vesipuisto.

14.6.2012 16:18

Turhia hankkeita kaikki. Laitetaan rahat ihmisiin, eikä kaiken maailman hömpötyksiin..

14.6.2012 17:48

Savvoo ehdottelee ihmiskauppaa?

14.6.2012 20:37

Jalkapallostadion tekee kaupungin! Jalkapallo on Seinäjoen suosituin urheilulaji kaikilla mittareilla, joten mitä siellä vielä kuhnaillaan? Sitten, kun SJK on Veikkausliigassa, niin voiko olla mitään nöyryyttävämpää kuin pelata kotipelit esim. Vaasassa tai Tampereella??? Ei todellakaan!

15.6.2012 18:37

Hankkikoon SJK eka tarpeeksi rahaa siihen, ettei tartte kaupungin velkaantua enää!

21.9.2012 19:29

Ite oon niin ylpiä Seinäjoesta muutenkin, mutta joitain asioita pitäisi päivittä tiheämpään...Stadion voisi toimia yhtenä kiinnostuksen herättäjänä sekä peilikuvana modernille kaupungille. Tällä hetkellä ollaan kuitenkin aika pieni paikka. Tämä on ehdoton asia mikä pitäisi päivittää seuraavaksi. SJK jalkapallo kerhohan on tarjonnut ennemmin hyvää diiliä ja seinäjoen kaupunki manaa muutamaa miljoonaa...tapahtumien määrät lisääntyisivät varmasti

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.