Piilota X Palauta

Yrittäjien Tangovapaa-vyöhyke ei saanut lupia

Paikalliset 10 Kommentoi

Seinäjoen keskustassa ei järjestetä Tangomarkkinoiden aikaan lainkaan perinteistä Koulukadun Tangovapaata-vyöhykettä.

Seinäjoen kaupunki ei antanut lupia PPS Palaveri Oy:lle, joka on aiempina vuosina ollut tapahtuman järjestäjä Big Suprise Oy:n nimellä.

– Kaupungin päätöksessä kerrottiin, että Tangomarkkinat Oy:n kanta alueen käyttöön ehdottoman kielteinen. Kaupungin kädet on sidottu, koska se on antanut katualueet Tangomarkkinoiden käyttöön veloituksetta, sanoo PSS Palaveri Oy:n edustaja Peter Zschauer.

Seinäjoen kaupunki on vuodesta 2003 luovuttanut Tangomarkkinoiden käyttöön hallinta-alueet länsi-itä-suunnassa Areenan liepeiltä Ruukintielle asti ja etelä-pohjoissuunnassa kaupungintalolta Koulukadulle asti.

– Meidän päätettävissä on, millaista toimintaa tapahtuu hallinta-alueellamme. Yksityisalueet ovat eri asia, ne eivät kuulu meille, toimitusjohtaja Pekka Leinonen sanoo.

Käytännössä Tangomarkkinat Oy hallinnoi näin myös Koulukatua.

Nyt Koulukatua risteävällä Torikadulla aiotaan järjestää samankaltainen musiikkitapahtuma Virittämö, joka on Tangomarkkinat Oy:n, Eepeen ja Selmun yhteishanke.

Sopimus Tangovapaata aiemmin pyörittäneen yhtiön kanssa päättyi viime vuonna.

– Uudesta sopimuksesta ei ole oltu yhteydessä meihin, vaikka lehdessä on ollut heidän kommenttinsa aikomuksesta jatkaa vyöhykettä, Leinonen sanoo.

Jos he olisivat olleet, olisiko neuvotteluja käyty?

–  Ei ole kenenkään etu, että kaksi samanlaista tapahtumaa ovat vierekkäin. Sen varmaan hekin ymmärtävät. Takavuosista on nähty, että tapahtumat ovat onnistuneet huonolla menestyksellä. Tämmöisissä asioissa ei kannata kilpailla, vaan tehdä mieluummin yhteistyötä.

Leinonen tyrmää väitteen, että Tangomarkkinat Oy ei olisi halunnut neuvotella Tangovapaa-vyöhykkeestä.

–  Täysin väärä väite, tosiasiassa sopimus päättyi, koska entisen Tangovapaan pyörittäjät eivät täyttäneet edellisen sopimuksen ehtoja.

Peter Zschauerin mukaan kaksivuotinen sopimus on maksettu molemmilta vuosilta.

10 kommenttia Kommentoi
toimitus

Kommentit

14.6.2012 10:27

Ei voi olla totta!! Miksi?? Eikö Tangomarkkinoille riitä jo niiden tangojen soitot. Ja heidän "uutuus"Virittämö" ei kauheasti tarjoa muuta kuin ihan "kakaroille". Ei jotain Pelle Miljoonaa vaan enää jaksa... Tangovapaa on tarjonnut tasokasta esiintyjäkaartia, Voutilaisesta Frederikiin. Nouskaa nyt Seinäjokiset barrikaadeille, että se tangovapaa saataisiin takaisin. Onhan nyt pohjanmaalla lääniä, ettei tarvi vieri vieressä poppia soitella... Harmittaa todella!!!!!!!!!!!!

14.6.2012 14:00

Tangovapaa ja viime kesän Ilona festivaali on olleet parasta antia tangojen aikaan. Tangot riittä jo ja niillä on ihan tarpeeksi tilaa heidän yleisömenestykselleen, joten tangovapaa vyöhyke takaisin ja heti!

15.6.2012 10:10

Virittämön artistianti on aika syvältä. Eipä tarvitse lähteä kohti Seinäjokea nyt ollenkaan. Luulenpa monen muun tekevän samoin, suuntaa toisaalle Seinäjoen sijaan. Tangoilkaa rauhassa.

15.6.2012 14:17

Samaa mieltä nuorekkaan mummon kanssa. Seinäjoelle kylläkin tullaan joka tapauksessa, mutta jäävät sitten nämä festarit käymättä. Tietääkö kukaan, onko Ilonalla nyt mitään vastaavaa festarimeininkiä kuin oli viime vuonna? Oli Menkkareita ja Mambaa. Loistava kattaus. Mistään ei löydy tietoa.

18.6.2012 08:47

Mitä te päättäjät oikein meinaatte ja ajattelette. Tangot on jo vuosia rahastaneet törkeästi, siinä se syy on yleisön vähenemiseen. Luuletteko, että ne nuoret tuovat sitä rahaa, laittamalla jonkun Virittämön pystyyn? Eihän niillä rahaa ole. Ja ne, jotka tangovapaalla vyöhykkeellä viihtyivät, ei tuonne lasten sekaan lähde. Artistit, jotka siellä esiintyvät ei todella ole mitään a-luokan kastia. Haloo. Herätkää yrittäjät Seinäjoella ja vaatikaa se tangovapaa. Sehän on ollut yksi vakitapahtumista jo vuosia. Ahneella on se kuuluisa loppu tangoilijat!

18.6.2012 15:17

Seinäjokiset, onko Ilona katufestivaalia tänä vuonna tangojen aikaan? Viime vuonna se oli paras, ihan huippujuttu. Siellä oli esiintyjät aikuiseen makuun. Vink vink...

18.6.2012 20:29

Tangot vie tuhkatkin pesästä.

25.6.2012 14:14

Onko nyt niin, että meidät Torikadulla asuvat motitetaan kokonaan näillä törkyhintaisilla Tangomarkkinoilla. Tangovapaa vyöhyke on ollut hyvä vaihtoehto tuolle Tango hömpälle jota on ollut pakko kuunnella vuosien varrella ja se on ollut kohtuuhintaista.

8.7.2012 21:26

Tangosta vapaa on nyt nimeltään Virittämö. Keskiv - Lauantai
Kato googlella huippuesiintyjät

9.7.2012 08:24

Tää Virittämö taitaa todellakin olla nyt yhden kesän ihme. En usko myöskään, että tulee menestymään. Tangovapaa takaisin!!! Täytyy siihen "väliinjäävillekin" jotain olla, eli niille jotka ei mene tangoille eikä kakaroiden sekaan tonne virittämöön. Tai sitten täytyy vaihtaa kaupunkia. Onhan noita tapahtumia suomi pullolansa..

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.