Viime vuonna yli 2 000 ihmisen nimen adressiin kerännyt nuorisovaltuusto odottaa loppukesää, jolloin toistaiseksi nuorten suurin hanke ratkeaa kaupungin investointisuunnitelman yhteydessä.
– Aika pitkään harmittaisi, jos hanke kaatuisi. Olemme tehneet niin paljon töitä sen eteen, pohtii kulttuurilautakunnassa nuorisovaltuustoa edustava 16-vuotias Aisha Benahmed.
Hän on ollut yksi hankkeen tärkeimmistä taustavaikuttajista. Benahmed kertoo, että adressista innostuivat niin nuoret kuin aikuiset.
– Maauimala palvelisi kaikkia ikäluokkia. Myös niitä ihmisiä, jotka eivät voi uida järvessä kesällä allergioidensa vuoksi.
Millainen maauimalasta tulisi?
– Monikäyttöinen, hyvä ja sellainen, että siitä voi itse muokata omanlaisensa.
Nyt nuorisovaltuusto voi vain odottaa kaupungin päätöstä.
– Mielipidekirjoituksia voi vielä tehdä, mutta nyt istutaan hiljaa ja odotetaan vastausta.
Benahmedin mielestä jokainen hanke, joka lähtee ihmisistä ja ihmisryhmistä on merkittävä oli kyseessä jalkapallostadion-hanke tai maauimala.
Urheilutalon vieressä oleva puisto on hänen mukaansa parhain paikka maauimalalle.
– On turha pitää aluetta käyttämättömänä.
Nuorisovaltuutettu korostaa, että valtuusto aikoo jatkaa maauimala-hankkeen läpiajamista myös tulevaisuudessa vaikka kaupungin investointisuunnitelmaan se ei vielä sopisi.
Seinäjoen kaupungissa maauimala-hanke on tällä hetkellä toimialajohtaja Heikki Vierulan laatikossa.
– Urheilutalon suunnittelulautakunnassa hanke on edennyt. Urheilutalon laajennussuunnitelmassa maauimala on otettu huomioon. Sille on varattu paikka urheilutalon vierestä, Vierula kertoo.
Hän pitää maauimala-hankkeen toteutumista epätodennäköisenä.
– Kyllä tehtäisiin jos rahaa olisi.
Maauimala-hankkeen kustannusarviot eivät ole vielä selvillä Vierulalle kuin Benahmedillekaan.