Lääkärit eivät osanneet suomea - saivat pikapotkut Seinäjoen terveyskeskuksesta

Paikalliset
Kommentoi

Seinäjoen terveyskeskuksessa on ilmennyt kieliongelmia. Lääkäreitä on jouduttu poistamaan.

Seinäjoen terveyskeskuksen johtava ylilääkäri Tiina Perä kertoo, että kaupungin terveyskeskuksessa on tällä hetkellä pulaa lääkärien sekä hoitajien sijaisuuksista.

– Valtakunnallinen pula alkaa liikkua myös tänne päin. Kesä on hankala, sillä monessa paikassa tarvitaan osaajia.

Perä valottaa, että etenkin hoitajien kohdalla kesäsijaisia on ollut hankalampi saada kuin aikaisemmin.

Viime vuosina ulkomaalaisten työntekijöiden käyttö on lisääntynyt terveysalalla. Mistä maista työntekijät ovat? kysymykseen Perä vastaa, että työntekijöitä on ”ympäriinsä” ulkomailta.

Kesä on hankala, sillä monessa paikassa tarvitaan osaajia. ”
Lääkärit töissä vain

muutaman päivän

Vaikka terveyskeskuksen ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden kielitaito mitataan ennen töihin ottamista, kieliongelmia on ilmennyt.

– Silloin tällöin tulee. Meillä kaikilla lääkäreillä on kuitenkin aika hyvä kielitaito.

– Viime vuonna oli sellainen tilanne, että jouduimme laittamaan pois kaksi ostolääkäriä huonon kielitaidon vuoksi.

Miten asia selvisi?

– Käytännön työssä asia selvisi. Muutaman päivän jälkeen todettiin, ettei kielitaito riitä.

Perä ymmärtää, että terveyskeskusten kohdalla työväki ei pysy kauaa samassa talossa.

– Suurin osa lääkäreistä haluaa erikoistua. Se on valtakunnallinen suuntaus.

– Terveyskeskustyö on niin tiivistahtista, ettei se ole välttämättä kovin houkuttelevaa.

Perän mukaan kuitenkaan tiivistahtinen työ ei ole lisännyt talon sairaslomia.

– Sairaslomat eivät ole kasvaneet. Kaupungin viime vuoden tilinpäätöksessä taisi peräti olla vähentyneet sairaslomat.

Onko yhdellä työntekijällä jo liikaa työtehtäviä?

– Seinäjoen positiivinen ongelma on väenmuuttaminen ja lapsien syntyminen. Sitä mukaa on saatava henkilökuntaa lisää.

– Painetta henkilökunnan lisäykseen on, mutta elämme budjettivuosissa.

Muutto uusiin tiloihin

stressaa työntekijöitä

Yksi uusi stressin aihe terveyskeskusväelle on syksyn aikana muutto uuteen sairaalanmäen Y-taloon.

– Olemme joutuneet keskittämään lomia ja laittamaan niitä lyhyemmäksi ajaksi, jotta kaikki ovat töissä muuton yhteydessä. Sen vuoksi sijaistarve on suurempi, kun ihmiset ovat yhtä aikaa lomilla.

Perä myöntää, että muuttoa aiheuttaa järjestämistä ja ylimääräistä työtä terveyskeskusväelle.

Terveyskeskuspalvelut ovat muuttumassa Y-talossa, sillä nykyiset väestöalueet ovat katoamassa. Tämän jälkeen potilailla on mahdollisuus itse valita oma henkilökohtainen lääkärinsä.

Käyttäjän Antti Järvenpää kuva
Antti Järvenpää

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.