Väritelevision vuoksi

Kolumnit
Kommentoi

Olympialaiset alkaa tulevana perjantaina. Suomen tavoitteeksi on asetettu kolme mitalia ja kuusi pistesijaa - käsittämättömän kova tavoite.

Suomalaisissa menestyslajeissa - yleisurheilussa ja painissa - menestystrendi on ollut laskeva. Olympiamitaleja onkin otettu viime vuosina yhä enemmän ei niin perinteisistä suomalaislajeista, kuten ammunnasta.

Toki painista on hankittu menestystä vielä 2000-luvulla Marko Yli-Hannukselan myötä. Painin olympiapaikkojen määrä on kuitenkin ollut laskussa vuoden 1996 Atlantan kisojen jälkeen - nyt se saatiin nousuun kahdella paikalla.

Suomalainen urheilu on kriisissä. Kaikki sen ovat huomanneet, ja myös monet ovat pohtineet syitä. Huippu-urheilun muutostyöryhmän tulokset eivät ole vielä näkyneet, mutta tuskinpa pyörää keksitään siellä uudestaan.

Mikä mättää suomalaisessa urheilussa?

Suomalainen hyvinvointivaltio on tappanut urheilun tasomme. On vai? Mielestäni kyllä.

Huippu-urheilu on jäänyt taka-alalle ammattiunelmissa. Nyt opiskelu on tärkeämpää.

Vuosikymmeniä sitten menestys urheilussa tarkoitti väritelevisiota ja muita peruselämän asioita. Urheilu mahdollisti ne, mutta nyt nämä ovat mahdollista hankkia jo hyvinvointivaltion suomilla etuuksilla.

Katsokaa muualla! Siellä ne köyhempien maiden urheilijat treenaavat silmät kiiluen ja haluavat sen väritelevision kotiinsa. Suomessa näin ei tarvitse tehdä.

Miksi sitten muut hyvinvointivaltiot menestyvät paremmin kuin Suomi?

Kysymys on tietenkin massasta - ja rahasta. Suomalaiset urheilijat ovat käytännössä yhteiskuntamme köyhimpiä - lukuun ottamatta heitä, jotka ovat menestyneet huippuhyvin. Tiedätte kyllä Räikkönen ja jääkiekkoilijat jne.

Suomessa urheiluun laitettava rahapanostus on häilyvän pieni verrattuna muihin maihin. Huippu-urheilijoistamme vain harvat ovat päätoimisia, ja usean heistäkin päätoimisuus urheilijana on katkolla joka kauden jälkeen. Menestys määrittelee tuen jatkuvuuden.

Jotta voisimme vaatia urheilijoiltamme parampaa menestystä, myös tuki on oltava vaadittavalla tasolla.

Mutta mitä väliä lopulta menestyksellä urheilussa on?

No, tietenkin se kohottaa kansallista itsetuntoa - nationalismia. Jatkuvasti kuitenkin korostamme yhteneväisyyttä Euroopassa vaikeina aikoinamme.

Nationalismi on katoamassa urheilusta. Siirtäkäämme olympialaisetkin ylikansallisten siis ylikansallisten yhtiöiden kisoiksi, joissa urheilijat ovat ylikansallisissa joukkueissa, joita rahoittavat yritykset. Joukkue saa - ja pitää olla - heterogeeninen eli täynnä eri kansallisuuksia.

Tämä ei ole hyvä ajatus, niinkö ajattelit?

No, on sillä urheilulla ehkä jotakin väliä vielä kansallisestikin.

Nauttikaamme olympialaisista.

Käyttäjän Antti Järvenpää kuva
Antti Järvenpää

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.