Liikennetollot vaarana

Sataa kuin saavista kaataen, ja autojono matelee lähes etanan vauhtia eli todella hiljaa.

Nopea vilkaisu sivupeiliin kuitenkin paljastaa, että joku hurjapää yrittää ohittaa autojonon, vaikka vastaan tulee kolme autoa. Ajattelen, että nyt jysähtää, ja kovaa.

Kuin ihmeen kaupalla tämä ohittaja ehtii takaisin omalle kaistalleen. Kyse oli sadasosista, ettei hän olisi ajanut kohtalokasta nokkakolaria.

Vaarallisen ohituksen tehneessä autossa näyttää ajavan nuorukainen, noin 25–30-vuotias mies. Hän jää hetkeksi hidastelemaan eteeni ennen kuin kääntyy sivutielle.

Hän ei voittanut ohittamisellaan ajassa kuin korkeintaan kaksi sekuntia, mutta vaaransi uhkarohkealla ohituksellaan monen ihmisen hengen.

Ristuksen tollo! huudan autossani ääneen.

Työmatkani jatkuu, ja sade yhä rummuttaa autoni kattoa. Vesiliirto on pari kertaa lähellä, vaikka autossani ovat uudet eturenkaat.

Näen kuitenkin eteeni, jossa vastakkaisella kaistalla auto lähtee ohittamaan autojonoa, vaikka matkaa minuun on vain viitisenkymmentä metriä.

Vaistomaisesti ohjaan autoni lähelle ojaa, ja samoin näyttävät tekevän takanani ajavat.

Sydämeni jättää pari lyöntiä väliin.

Se oli lähellä, taas.

Jollakin tollolla tuntuu jälleen olevan kiire jonnekin.

Poliisin pitäisi puuttua nykyistä enemmän tällaiseen liikennekulttuuriin. Tiedän, että poliisin resurssit ovat rajalliset, ja niitä tunnutaan aina silloin tällöin karsivan, mikä on ikävää.

Poliisi tekee tärkeää työtä jo näkymällä liikenteessä. Se saa nämä liikenteen hurjapäät eli ohittajatollot ainakin hetkeksi ajamaan turvallisesti liikennesääntöjen mukaan.

Mikään muu lääke heihin ei tunnu tepsivän, jos peltipoliiseja ei lasketa.