Etelä-Pohjanmaalla eletään jännittäviä hetkiä tänä iltana monissa kodeissa, kun Seinäjoen Seudun Urheilijoiden keihäsjätti Tero Pitkämäki heittää olympiakullasta Lontoossa.
– Jos kaikki menee nappiin, minulla on mahdollisuuksia olympiakultaankin, Pitkämäki sanoi Seinäjoen Sanomille heinäkuussa.
Hän arvioi tuolloin, että olympiakultaan vaaditaan 87–88 metrin heitto. Olympiamitalin Pitkämäki uskoi irtoavan 85 metrin heitolla. Pekingissä hän heitti olympiapronssia 86,16 metriä kantaneella heitollaan neljä vuotta sitten.
Keskiviikkoillan huippujännittävässä karsinnassa Pitkämäki heitti viimeisellään 83,01 metriä.
– Tero ottaa kultamitalin hyvällä treenillä ja hyvällä mielellä. Hän on tehnyt työnsä hyvin. Luotan siihen, että hän on kauden tärkeimmällä hetkellä kunnossa. Hänellä on nyt nousukunto, Pitkämäen naiskaveri Niina Kelo sanoi Seinäjoen Sanomille heinäkuussa.
Tshekin Vitezslav Vesely nousi suureksi ennakkosuosikiksi heittämällä 88,34 metriä keskiviikon karsinnassa. Helsingin tuoreen Euroopan mestarin haamuheitto on tämän kauden maailman kärkitulos.
Karsinnan kolmas oli kahdesti olympiakultaa voittanut Norjan Andreas Thorkildsen 84,47 metriä kantaneella heitollaan.
Suomalaisista lauantain finaalissa heittävät myös Lehtimäen Jyskeen Ari Mannio (81,99) ja Pielaveden Sammon Antti Ruuskanen (81,74).
Loppukilpailu käydään illalla aikataulun mukaan kello 21.20 alkaen.