Kirjailija Sofi Oksasen uusin romaani Kun kyyhkyset katosivat ilmestyy torstaina.
Kirjasta on otettu ennen näkemättömän suuri 100 000 kappaleen painos.
Tavallisesti suomenkielisen romaanin painosmäärä on noin 3 000 kappaletta.
Kirjan käännösoikeudet on myyty jo kahdeksaan maahan, ja lisäpotkua kirja saanee 7.9. ensi-iltansa saavasta Antti Jokisen ohjaamasta Puhdistus-elokuvasta.
Kirja on niin haluttu, että kirjakaupoissa on otettu vastaan asiakkaiden ostovarauksia. Esimerkiksi Seinäjoen Info kirjakauppa on varautunut ostorynnäkköön ottamalla sisään poikkeuksellisen suuren erän, sanoo paperiosaston hoitaja Anu Roimela.
Seinäjoen kaupunginkirjastossa romaania jonotti maanantaihin mennessä 44 henkilöä.
Onko määrä vähän vai paljon, aikuistenosaston johtaja Hannele Puhtimäki?
– Paljon siihen nähden, että kirja ei ole edes vielä ilmestynyt. Uskon, että jono vielä tästä pitenee huikeasti. Seinäjoen kirjastoihin on tilauksessa 16 nidettä.
Puhtimäki itse on saanut kustantajalta arvostelukappaleen, jota hän parhaillaan lukee.
Tulevatko Oksas-fanit pettymään vai ihastumaan?
– En osaa vielä sanoa, se nähdään.