Nuoret puhuttavat Seinäjoella

Paikalliset
Kommentoi

Seinäjoen alueen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukemisen mahdollisuuksista liittyvä työpajamainen keskustelutilaisuus pidetään Seinäjoen Seuralassa, Huhtalantie 53, keskiviikkona 29.8. kello 13–16.

Tilaisuudessa on tarkoituksena keskustella ja ideoida tarkemmin siitä, miten lasten, nuorten ja perheiden lähellä olevat – niin julkiset palvelut kuin järjestöt, kyläyhteisöt, seurakunnat kuin vapaaehtoisetkin – voisivat tukea vahvemmin lasten, nuorten ja perheiden arkea. Lisäksi keskustellaan siitä, millaisia toimintamalleja, ns. hyviä käytäntöjä Seinäjoelta löytyy jo nykyisellään ja miten näitä toimintamalleja voitaisiin levittää eteenpäin ja muualle.

Työskentely liittyy ELLA Etelä-Pohjanmaan lapsiperhepalvelut -kehittämishankkeen toimintaan. Hanke järjestää yhteistyössä maakunnan kaikkien alueiden kanssa edellä mainittuja työpajoja ja kartoittaa näissä hyväksi havaittuja toimintamalleja eli hyviä käytäntöjä. Jokaiselta alueelta nostetaan yksi hyvä käytäntö tai toimintamalli maakunnan yhteiseen Puimalaan, joka järjestetään 7.9.2012 Seinäjoen Rytmikorjaamolla.

Tilaisuuteen ovat tervetulleita lasten, nuorten ja perheiden kanssa toimivat tahot esimerkiksi neuvoloista, päivähoidosta, kouluilta, vapaa-aikatoimesta, seurakunnista, järjestöistä, vanhempaintoiminnasta, kyläseuroista jne.

Tilaisuuden järjestävät yhdessä ELLA - Etelä-Pohjanmaan lapsiperhepalvelut -kehittämishanke sekä kaupungin nuorisotoimi.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.