Kampanja yksinäisten vanhusten hyväksi

Vapaaehtoisesti Lapsettomat -yhdistys järjestää valtakunnallisen kampanjan yksinäisten vanhusten hyväksi. Tunti vanhukselle -kampanja kannustaa viettämään aikaa yksinäisten vanhusten luona.

Kampanja toteutetaan 1.10.–31.12. Siihen voi osallistua kuka tahansa vierailemalla esimerkiksi vanhainkodissa, palvelutalossa, hoivakodissa, muussa laitoksessa tai vanhuksen kotona.

Vanhus voi kuulua myös tuttavapiiriin.

Kampanjalla Vapaaehtoisesti Lapsettomat haluaa muistaa ja muistuttaa yksinäisten vanhusten elämänlaadun parantamisesta pienin, arkisin teoin. Keskustelutuokio, lehden tai kirjan lukeminen tai ulkoilu voi viedä vapaaehtoiselta vain tunnin tai kaksi, mutta vanhuksen elämään sillä voi olla suuri vaikutus piristävänä ja iloa tuottavana asiana.

Tälläkin hetkellä yksinäisyys koskettaa yli 300 000 yli 65-vuotiasta Suomessa. Joka kolmas vanhus kokee ajoittaista yksinäisyyttä.

Erityisesti joulunalusaika on monelle yksinäiselle raskasta aikaa.

Yksinäisyys ja ihmissuhteiden puute lisäävät muistihäiriöitä, masennusta, sydänsairauksia, päihdeongelmia ja erilaisia psyykkisiä ongelmia.

Yksinäiset iäkkäät käyttävät enemmän sosiaali- ja terveyspalveluita kuin muut ikäisensä. Näin ollen yksinäisyys on myös kansantaloudellinen kysymys.

Vapaaehtoisesti Lapsettomat haastaa kaikki mukaan kampanjaan.

Written by:

Ota yhteyttä