E-P:n liitto on tiukentanut kantaansa vaalirahoitukseen. Etelä-Pohjanmaan maakuntahallitus päätti, ettei Etelä-Pohjanmaan liitto osallistu puolueiden, piirijärjestöjen, valitsijayhdistysten eikä yksittäisten ehdokkaiden vaalirahoitukseen. Päätöksen mukaan liitto ei esimerkiksi osallistu vaalityöhön liittyviin maksullisiin seminaareihin.
– Aikaisempien vaalien yhteydessä kyse on ollut lähinnä yksittäisistä pyynnöistä osallistua seminaareihin tai muihin vastaaviin tilaisuuksiin, jotka ovat tulkittavissa vaalirahoituksen keräämistä varten järjestetyiksi, maakuntajohtaja Asko Peltola sanoo.
Asiasta haluttiin periaatepäätös ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja.