STT: WWF julkaisee lihaoppaan – "Selkeästi jotain muutoksia on jo tapahtunut"

Kuvituskuva.

Crista Lassfolk-Feodoroff

WWF Suomi julkaisee tiistaina Lihaoppaan, jossa arvioidaan eri lihojen ympäristövaikutuksia, uutisoi STT. Asiasta kertoo muun muassa Kaleva. Suojeluasiantuntija Stella Höynälänmaan mukaan oppaasta saa työkaluja arjen kulutusvalintoja varten sekä tutkimustietoa lihasta ja sen vaikutuksista.

– Ruokavalinnat ovat ympäristön kannalta tärkeimpiä arjen valintoja, mitä ihmiset tekevät. Ruoantuotanto on sekä suoraan että välillisesti suurimpia uhkia jo hälyttävästi heikkenevälle luonnon monimuotoisuudelle, Höynälänmaa kertoo STT:n haastattelussa.

Höynälänmaan mukaan keskustelu lihan syönnistä ja sen vaikutuksista on viime vuosina lisääntynyt selvästi. Hänen mukaansa Lihaoppaan tarkoituksena on edelleen vahvistaa ihmisten kasvanutta tietoisuutta.

– Valtava määrä esimerkiksi kasviproteiinilähteitä ja kasvipohjaisia tuotteita on tullut kauppoihin. Ne ovat olleet hurjan menestyneitä, eli selkeästi jotain muutoksia on jo tapahtunut, hän kertoo STT:lle.

Höynälänmaa arvelee, että trendin taustalla ovat muun muassa ihmisten tietoisuuden lisääntyminen, erilaiset tiedotuskampanjat sekä yritysten reagointi kuluttajien muuttuneisiin asenteisiin ja toiveisiin.

– Oppaan tarkoitus ei ole suostutella kaikkia siirtymään pelkkään kasvisravintoon vaan korvaamaan edes osan lihasta kasviksilla ja kestävästi pyydetyllä tai kasvatetulla kalalla, suojeluasiantuntija summaa STT:lle.

Written by:

Ota yhteyttä