Vuoden taksiasiakas: "Taksilla voi ajella tuhansien eurojen arvosta"

Riku Rantala kunniakirjan kanssa.

_

Taksi Helsinki on valinnut toimittaja Riku Rantalan vuoden 2017 taksiasiakkaaksi. Rantala on luottanut helsinkiläisiin takseihin jo vuosikymmenten ajan.

– Vaikka omistan auton, on taksi aina mieluisampi tapa liikkua, hän sanoo.

Rantala tunnetaan tietokirjailijana, seikkailijana ja yrittäjänä. Taksin takapenkki toimiikin usein myös hänen toimistonaan mahdollistaen työskentelyn matkan aikana. Kuvauksista haastatteluihin ja lähetyksiin taksilla matkustaessaan hän käyttää aikaa hyödyksi niin tietokoneella kuin puhelimessakin.

– Se, että ehditään tehdä ja mennä Tunnan (Tuomas Milonoff, Rantalan yhtiökumppani) kanssa niin paljon, on pelkästään taksien ansiota, Rantala kiittelee.

Näen taksin osana joukkoliikennettä."

Hän nostaa esiin myös taloudellisen puolen ja kertoo kiinnostavia faktoja tekemistään kannattavuuslaskelmista.

– Taksilla voi ajella tuhansien eurojen arvosta ja jäädä silti voitolle yksityisautoiluun verrattuna. Kokonaisuutena näen taksin osana joukkoliikennettä ja sellaisena sitä myös käytän. Taksilla liikkuminen on minulle osa sekä arkea että juhlaa.

Rantala käyttänyt Taksi Helsinki -sovellusta jo pitkään.

Aktiivimatkailija naurahtaa kertoessaan esimerkkejä ulkomaisista taksikokemuksista:

– Varsinkin köyhemmissä maissa hypättyäsi taksiin tehdään ensin koukkaus tankkaamaan, sillä bensaa ei osteta turhaan säilöön, ellei kuljettaja aja kyytejä.

Ainoa vaihtoehtoni aikataulujen mentyä mönkään oli ajaa taksilla Turkuun asti."

Hauskoja sattumuksia on vuosien varrella käynyt myös kotimaassa, viimeisimpänä läheltä piti -tilanne kävi laivalla järjestettävän tapahtuman kanssa.

– Istuin junassa Pasilassa menossa kohti Turkua, kun huomasin, että olin jättänyt esitysmateriaalini kotiin. Hyppäsin Leppävaaran kohdalla junasta pois, otin taksin kotiin ja nappasin materiaalit mukaani. Ainoa vaihtoehtoni aikataulujen mentyä mönkään oli ajaa taksilla Turkuun asti, Rantala kertoo.

Matka meni lopulta niin tiukaksi, että taksi karautti laivan ajosillalle asti varmistaakseen Rantalan pääsyn tapahtumaan.

Kuljettajien keskuudessa Rantalaa pidetään miellyttävänä ja kohteliaana asiakkaana, jonka kanssa on vaihdettu lukuisia tarinoita ja käyty syvempiäkin keskusteluita. Toisaalta, Rantala kehuu kuljettajien kykyä tunnistaa ja toimia aina silloisen palvelutilanteen luonteen mukaan: usein on myös hetkiä, jolloin vaikkapa työskentely taksissa vaatii hiljaisuutta.

Taksi Helsinki valitsee vuoden taksiasiakkaan helsinkiläisiltä taksiautoilijoilta tulleiden ehdotusten perusteella. Helsinkiläiset taksiautoilijat ovat valinneet vuoden taksiasiakkaan 1980-luvun lopulta lähtien muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vuosittain.

Written by:

Ota yhteyttä