Duudsoneiden Tekes-yhteistyö tuotti yli 17 miljoonaa näyttökertaa

Kuvakaappaus videosta, jossa duudsonit ratsastivat rodeota Ponssen motolla.

Tekesin, Duudsonien ja suomalaisten yritysten kanssa yhteistyössä toteutunut Meanwhile in Finland -videosarja on kerännyt yli 17 miljoonaa näyttökertaa. Näistä 90 prosenttia on tullut muualta kuin Suomesta.

Neljän videon sarjassa duudsonit muun muassa olivat rodeota Ponssen metsäkoneella ja leikkivät jänistä meren jäällä jäänmurtaja Sampon kanssa. Kampanjalla esiteltiin suomalaista osaamista ja maata huipputason innovaatioympäristönä. Tekesin mukaan kampanja on herättänyt kiinnostusta ja saanut hyvän vastaanoton. Palaute on ollut "99-prosenttisesti positiivista".

- Toivomuksemme kampanjan jatkolle on, että se hyödynnetään tulevaisuudessakin. Ollaan ylpeitä siitä, mitä suomalaiset yhdessä saavat aikaan. Me itse olemme ylpeitä kampanjan tuloksista, Duudsonien Jarno Laasala iloitsee.

- Duudsoneilla on nälkä tehdä toimivaa sisältöä. Erityisesti sosiaaliseen mediaan luotu sisältö täytyy olla sellaista, jota ihmiset haluavat jakaa, siinä myös onnistuttiin, Laasala jatkaa.

- Kampanja herätti toivottua mielenkiintoa ja reagointia sosiaalisessa mediassa ja saimme vietyä sen avulla teknologiaamme kansainvälisen yleisön tietoisuuteen mielenkiintoisella ja hauskalla tavalla. Kampanja näkyi myös kotisivuillamme tiheämpänä kävijämassana, Maija Korkalainen kampanjaan osallistuneesta Firstbeatista kertoo.

Written by:

Tuomas Rauhala

Ota yhteyttä