Käänne säässä: Suomeen virtaa nyt entistä kylmempää ilmaa – meteorologin varoitus

Kuvituskuva

Arkisto / Jussi Vehkasalo

Pohjoisesta virtaa Suomeen vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa ja yöpakkaset yleistyvät, selviää Ilmatieteen laitoksen torstaina tekemästä ennusteesta.

Sää on pääosin poutaista ja osin selkeääkin, mutta perjantain vastaisena yönä lunta tai räntää sataa paikoin Länsi-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lisäksi vähäisiä lumi- tai räntäsateita voi esiintyä maan etelä- ja keskiosassa lähinnä sunnuntaina.

Myös alkuviikolla voi etelärannikolla esiintyä vielä vesi- tai lumikuuroja.

Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologin Henri Nymanin mukaan mustaa jäätä voi esiintyä jo ensi yönä paikoin länsirannikon läheisyydessä.

– Ajokeli voi heikentyä lumisateista ja märkien tienpintojen jäätymisestä johtuen.

– Petollisempaa liukkautta, eli mustaa jäätä, esiintyy paikoin öisin ja aamuisin lähinnä vesistöjen äärellä länsi- ja etelärannikolla sekä Järvi-Suomessa, Nyman sanoo.

Päivisin lämpötila jää viikonloppuna Lapissa jo paikoin pakkasen puolelle ja etelässäkin alle +5 asteen. Öisin lämpötila on alimmillaan etelässä -5 asteen ja Lapissa -10 asteen vaiheilla.

Kylmä sääjakso näyttäisi kestävän ensi viikon puoliväliin, jonka jälkeen sää mahdollisesti lauhtuu.

Written by:

Riikka Jokinen

Ota yhteyttä