Seinäjoen baareissa annetaan lauantaina sitoumuksia, etteivät autoilla matkassa olevat asiakkaat juo illan aikana tippaakaan alkoholia.
Sitoumuksen merkiksi kuljettajat saavat rannekkeen käteensä. Pois lähtiessä halukkaille tarjotaan mahdollisuutta puhaltaa alkometriin. Jos tulos näyttää nollaa, kuljettaja palkitaan pienellä lahjalla.
Kyseessä on European Night Without Accident -tempaus, joka järjestetään samanaikaisesti jokaisessa 27 Euroopan unionin jäsenmaassa. Suomesta tapahtumaan ostallistuvat Seinäjoki, Kotka ja Kouvola.
Toimintaan osallistuu 600 nuorta vapaaehtoista 220 ravintolassa.
Kampanjan toteuttamisesta Suomessa vastaa Terveys ry. Yhteistyöravintoloina ja tapahtumapaikkoina toimivat ravintolat Karma Seinäjoella, Amarillo Kouvolassa ja Amarillo Kotkassa.
Tieliikenteessä kuolleista ja loukkaantuneista keskimäärin joka kolmas on nuori. Rattijuopumusonnettomuuksista vahingoittuneista yli 40 prosenttia on nuoria.
Tempaus järjestettiin ensimmäistä kertaa Belgiassa vuonna 1995 Responsible Young Drivers -järjestön toteuttamana. Suomi on osallistunut toimintaan vuodesta 2008 lähtien.