Auttaja seisoo paljasjaloin ihmisten edessä

–  Hän on lämmin, ihana ja suurella sydämellä työtään tekevä henkilö. Hän ei katso ketään ylhäältäpäin ja hänellä on aikaa kuunnella.

Tuomo Salolle Vuoden kaupunkitekopalkintoa ehdottanut seinäjokelainen kirjoittaa saaneensa diakonilta suuren avun ja lohduttavia sanoja.

Kun ihminen istuu metrin päässä, emme voi vain kääntää katsettamme pois.”

Salon luo tullaan enimmäkseen silloin kuin elämä tökkii: on taloushuolia, avioliitto-ongelmia, työttömyyttä, terveyshuolia ja sairautta tai päihderiippuvuutta.

– Luokseni voi tulla minkä asian kanssa tahansa. Rippikoululaisille olen kertonut, että mopon korjaaminenkin voi olla sellainen. Kuka minä olen sanomaan, mikä asia on tärkeä ja mikä ei.

Jos avuntarvitsija haluaa, hänen kanssaan rukoillaan tai luetaan yhdessä Raamattua.

Päihde- ja kriminaalityöhön erikoistuneen Salon ja viiden muun Seinäjoen seurakunnan diakoniatyöntekijän luo voi tulla ilman ajanvarausta kolmena päivänä viikossa.

Kiireisimpinä päivinä lähimmäisiä, kuten Salo avuntarvitsijoita kutsuu, saattaa olla odottamassa kymmeniä.

– On erittäin tärkeää, että esitämme kysymyksen mitä sinulle kuuluu, ja että myös kuuntelemme vastauksen.

Ihmisten tarinat, kokemukset ja kohtalot ovat tehneet Saloon suuren vaikutuksen.

– Diakoni menee työssään aivan toisen ihmisen iholle kiinni. Meille ihmiset eivät ole vain numeroita, yksiköitä tai sairauskertomuksia paperilla. Kun ihminen istuu metrin päässä, emme voi vain kääntää katsettamme pois, Salo sanoo.

Vaikka maailmanparantajuus on Salosta aikaa myöden karissut, tilalle on tullut kouriintuntuva ymmärrys ihmisen ainutkertaisuudesta.

– Olen hiljaisten äänitorvi. Ihminen on niin arvokas, että tekisi mieleni ottaa kengät pois kaiken pyhyyden edessä.

Haastattelun jälkeen Salo lähtee 85-vuotispäiville. Mitä 35-vuotias diakoni on oppinut vieraillessaan ikääntyneiden seurakuntalaisten luona?

– Todella hienoja tarinoita entisajoista. Mutta myös sen, miten yksinkertaista ja yhteisöllistä elämä tuntui olevan.

Diakonin mukaan elämän hajanaisuus näkyy ihmisissä. Heikkoutta ja avuntarvetta pidetään yhä häpeänä, ja diakonin vastaanotto saattaa olla viimeinen oljenkorsi.

– Kukaan ei selviä elämästään ilman apua. Jo synnytyssairaalassa meidät autetaan maailmaan. On viisautta tunnustaa ajoissa, ettei kaikesta selviä yksin, Salo sanoo.