Vaimon sairastuminen pakotti perheenisän hellan ääreen

Ruoka
Kommentoi

Iskä kokkaa -blogin Ilkka Pirhonen kiittelee kokkaustaidoistaan kolmivuorotöitä ja Yhtyneitä Paperitehtaita.

Simpeleellä tehtaan paikallisjohto oivalsi 60–70-luvulla järjestää työntekijöiden lapsille kokkikoulun, jotta lapset osaisivat itse laittaa ruokaa vanhempien työskennellessä.

– Yhteiskuntavastuu ei ollut muotisana, mutta huolenpito työntekijöistä ja heidän perheistään lienee ollut peruja vanhoilta patruuna-ajoilta.

Pirhosen elämä töksähti, kuten hän itse kuvaa, vaimon yllättäen sairastuttua vakavasti.

Hän myöntää oman sopeutumisen vieneen aikaa, mutta toteaa elämän jatkuvan.

Kokeile kotona

Miehiset runebergintortut

HK:n Sinistä lenkkiä tai vastaavaa

paketti cheddar-juustoa

ketsuppia

sinappia

paprikaa

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa lenkki noin kolme senttiä pitkiksi pätkiksi ja asettele pätkät pystyyn uunipellille.

Paina snapsilasilla cheddar-juustosta kakkaroita, ja asettele ne makkaranpätkien päälle. Laita pätkät uuniin noin 10–15 minuutiksi. Jos käytät paprikaa, aseta juustokakkaroiden päälle palaset punaista paprikaa.

Kun makkarat alkavat näyttää kypsiltä, ota ne uunista. Jos et laittanut paprikaa, ruilauta tippa ketsuppia juustopalan keskelle. Juustottomaan vaihtoehtoon kiepauta rinki sinapista reunoille ja tippa ketsuppia keskelle.

Maistuu esimerkiksi perunamuussin tai saunaillan rattona oluen kanssa.

Iloa ovat tuoneet kokkailu, moottoripyöräily ja ystävät, joihin yhteydenpito sujuu kotiin sidotulta mieheltä enimmäkseen netin kautta.

– Voi hyvänen aika, miten hyvää omaishoitajan työ on tehnyt minulle. Olen huomannut, miten paljon naiset tekevät huomaamatonta työtä, jota me miehet emme edes osaa arvatakaan, Pirhonen kuvailee tuntemuksiaan.

 

Naiset miettivät, miten he saavat väännettyä jauhelihasta erilaisia ruokia. Minä yritän löytää jokaiselle aterialle jotakin uutta.”

Iskä kertoo itse ratkaisseensa ruokahuollon tarkalla etukäteissuunnittelulla ja lukuisilla resepteillä, joita hän kiikuttaa muun muassa Venäjältä.

 

– Naiset miettivät, miten he saavat väännettyä jauhelihasta erilaisia ruokia, mutta minä yritän löytää jokaiselle aterialle jotakin uutta.

Venäläisiä ja saksalaisia reseptivihkoja hän kehuu toimiviksi ja toivoisi Suomestakin löytyvän tiettyyn teemaan keskittyviä reseptejä.

– Iltapäivälehtien välissä on kyllä auto- ja asuntoliitteitä, mutta ruuasta toivoisi myös erillisiä liitteitä, Pirhonen pohtii.

Pirhonen työskenteli Venäjällä 90-luvun alussa Opelin maahantuonnin johtajana.

Hän kuvailee elämäänsä itänaapurissa villin lännen meiningiksi.

– Vaarallisuuden mukaan arvioituna laittomien aseiden, prostituution ja huumeiden jälkeen tuli heti seuraavana laillinen autokauppa, jonne turhan usein asteltiin sisään pyssyjen kanssa. Ajattelin, ettei meno sovi perheenisälle ja muutimme takaisin Suomeen.

Suomessa Pirhonen teki aikansa työtä trukkikuskina, kunnes päätti 24-vuotiaana pyrkiä lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Pari vuotta päntättyään ja muutaman kerran sisäänpääsyä yritettyään hän huomasi, ettei lääketiede ole häntä varten. Mies päätti vaihtaa alaa ja pyrki lukemaan kansantaloustieteitä. Jo tärppäsi.

– Tutustuin opiskeluaikana myös toiseen trukkikuskiin, maisteri Siiskoseen, joka blogitarinoissani välillä seikkailee, Pirhonen paljastaa.

Maisteri Siiskosen vierailut ovat yhtä juhlaa. Silloin Pirhonen kokkaa opiskelukaverilleen kunnon äijäruokaa.

Pihvien paksuudessa ja ruokien määrässä ei pihtailla.

– Kunnon grilliruuan jälkeen ei koko iltana nälkä yllätä, Pirhonen naurahtaa.

Hän myöntää, että vaimolle ja lapsille annoskoot ovat liian isoja.

– He ottavat suosiolla vähemmän lautaselleen kuin me miehet.

iskakokkaa.blogspot.com

Käyttäjän Heli Koivuniemi kuva
Heli Koivuniemi

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.