Seuraavaksi maksetaan idän pankit

Kaikki Euroopan maat viettävät joulua, mutta perinteitä on kymmeniä. Euroopan kulttuuri näyttää yhtenäiseltä, mutta yksityiskohdista tulee erilaisuus, joka hallitsee kaikkea.

Vaikka sanat ovat samoja, uuden vuoden lupauksemme tarkoittavat eri asioita. Italialaisille lupaus on mahdollisuus, kreikkalaisille unohdus, ranskalaisille olankohautus, saksalaisille avaus kaupankäyntiin ja suomalaisille varmistus asian hoitamisesta. Löytyykö tästä pohjaa yhteiselle lupaukselle?

Alkuvuodesta edessä on yhden vanhan lupauksen testi. 1990-luvun alussa Länsi-Eurooppa halusi syliinsä kommunistisen Itä-Euroopan ja tehdä siitä osan EU:ta. Lännessä oivallettiin, että idän kuluttajamarkkinat ovat kaupallinen mahdollisuus erityisesti saksalaiselle ja itävaltalaiselle viennille ja pankeille.

Idässä ymmärrettiin halvan työvoiman arvo teollisessa tuotannossa ja mahdollisuus aloittaa vienti lännen markkinoille. Lännen pankit lainasivat idän köyhille runsaita asunto- ja kulutusluottoja. Rahamylly laukesi, kun länsi eli yli varojensa ja velkaantui. Laskukausi supisti lännen kulutusta. Samalla hiipui idän vienti länteen, mikä tuotti työttömyyttä, maksukyvyttömyyttä ja laskukauden Itään. Pankkikriisin siemenet oli samalla kylvetty myös Itä-Eurooppaan.

Länsi-Euroopan velkakriisin kanssa painivat poliitikot eivät halua mainostaa, että Itä-Euroopan liikepankkien pääomista on 60–90 prosenttia läntisten pankkien rahaa.

Kun Itä-Euroopan talous romahtaa, pankkien luottotappiot lankeavat Länsi-Euroopan veronmaksajien, myös suomalaisten, ylläpitämälle kriisirahastolle. Hätäapua annetaan etenkin saksalaisille, itävaltalaisille ja ranskalaisille pankeille, jotka toimivat Unkarissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Tämä kriisi on moninkertainen Kreikkaan verrattuna eikä Timo Soini ole puhunut siitä vielä mitään.

Euroopan yhteisvastuu on testissä. Pitääkö EU lupauksensa yhteisestä tulevaisuudesta vai palaammeko sirpaloituneeseen Eurooppaan, jossa jokainen sinnittelee omillaan kuten taitaa?