Iltapäivälehtien kansikuviin ja ulkomainoksiin vähänpukeisia naisia valitsevat eivät ole harhateillä.
Asialle on nyt vankka tieteellinen näyttö.
Tampereen yliopiston ja Aalto yliopiston tutkimuksen mukaan alastoman tai vähän puetun näkeminen saa aikaan voimakkaamman reaktion kuin puetun ihmisen näkeminen.
Asiaa tutkittiin näyttämällä koehenkilöille kuvia samasta henkilöstä arkivaatteissa, uimapuvussa ja alastomana, ja mittaamalla heidän aivosähkökäyräänsä.
– Tutkijana suurin yllätys oli se, että erot olivat näin selkeät. Aivoista mitatut herätevasteet olivat voimakkaimpia silloin, kun ihminen on alasti, toiseksi voimakkaimpia, kun tämä on uimapuku päällä ja kaikkein heikoimpia, jos päällä olivat arkivaatteet, analysoi Tampereen yliopiston psykologian professori Jari Hietanen.
Käytännössä herätevaste heijastaa suurten hermosolujoukkojen sähköistä aktivoitumista. Merkittäviä eroja syntyi jo alle 20 sadasosasekunnissa.
– Yllättävää oli se, että noinkin monimutkainen informaatio kuin vaatteiden määrä koodautuu ihmisen aivoissa noin nopeasti, sanoo akatemiatutkija ja dosentti Lauri Nummenmaa Aalto yliopistosta.
Seksuaalisten signaalien nopea käsittely palvelee lisääntymistä. Se varmistaa, että ihminen havaitsee mahdollisen seksuaali-kumppanin ympäristöstä tehokkaasti.”
Myös sille, että mainoskuvissa on huomattavasti useammin vähäpukeisia naisia kuin miehiä, löytyi tieteellinen argumentti.
Miehet reagoivat selvästi voimakkaammin naisia esittäviin kuviin, mutta naisilla kuvassa olijan sukupuolella ei ollut merkitystä.
– Naiset reagoivat yhtä voimakkaasti alastomiin miehiin ja naisiin, kertoo Hietanen.
Professori korostaa, ettei vaatteiden määrän vaikutusta vartaloiden havaitsemiseen tutkittu tilaustyönä. Syynä oli oma tieteellinen kiinnostus.
– Ihmisen evoluution kannalta on outoa, että tämän alan tutkimuksissa on aiemmin käytetty pelkästään vaatetettuja kehoja.
Psykologiasta on lyhyt matka biologiaan. Tutkimustulokset antavat vastauksia myös sille, miksi ihmislaji on selvinnyt voittajaksi luonnon valinnasta.
– Seksuaalisten signaalien nopea käsittely palvelee lisääntymistä. Se varmistaa, että ihminen havaitsee mahdollisen seksuaalikumppanin ympäristöstä tehokkaasti.
Myös seuraavaa teemaan liittyvä tutkimusaihe on jo mielessä. Hietanen aikoo tutkia, miten henkilön homoseksuaalisuus vaikuttaa kuvien vastaanottoon.
Tutkimustulokset julkistettiin kansainvälisessä PloS One -tiedelehdessä viime viikolla.