Entinen sokeriholisti kärräsi isot vaatteet pois

Paikalliset
Kommentoi

Seinäjokelainen yrittäjä Pirita Virtanen popsi suklaata ja leivonnaisia huolettomasti – usein salaa jopa itseltään. Suklaa korvasi kunnon aterian.

– Saatoin syödä kokonaisen suklaalevyn ajaessani vetämään tuote-esittelyä. Häpeissäni piilottelin itseltäni ja muilta käärepapereita. Kun esittelyn emäntä oli kattanut kahvipöytään ihania kakkuja ja muuta hyvää, en voinut vastustaa kiusausta.

Totta kai valitsin pussiruuan mauksi suklaan, jotta makeanhimo talttui.”
”Ikuisen laihduttajan”paino hivuttautui uusiin lukemiin vähitellen, kunnes Virtanen havahtui.

– Välilevyn pullistuma oli oireillut jo pitkään, mutta halusin pudottaa painoa ennen leikkausta.

– Työni vie paljon aikaa ja antauduin sille, mikä heijastui elintapoihin. Liikuntaan ja oikeaoppiseen syömiseen ei tuntunut riittävän aikaa ja energiaa, vaikka se oli vain tekosyy, hän tietää nyt.

Syksyllä Virtanen oli valmis muuttamaan koko elämäntyylinsä. Hyvästi selittely, karkit ja muut kaloripommit! Tervetuloa liikunta ja terveellinen ruokavalio!

Virtanen liittyi seinäjokelaisen Xtravaganza-klubin jäseneksi. Ensimmäiset kymmenen viikkoa kahden lapsen äiti söi vain 500 kilokaloria päivässä.

Jauhemaisen nesteeseen sekoitettavan pussiruuan avulla katosi jo ensimmäisen viikon aikana 3,5 kiloa. Ensin lähtivät nesteet, ja sen jälkeen kroppa alkoi polttaa ylimääräistä rasvaa.

Virtanen oli aiemmin kuulunut Painonvartijoihin, mutta jatkuva kalorien laskeskelu antoi mahdollisuuden pieneen naposteluun.

– Raju ja ehdoton aloitus sopi minulle, ja vaikka muut söivät vieressä pullaa ja karkkia, minä tyydyin kolmeen pussiateriaan päivässä. Totta kai valitsin pussiruuan mauksi suklaan, jotta makeanhimo talttui, Virtanen nauraa.

Virtanen noudattaa säännöllistä rytmiä. Iltatyöläinen treenaa ohjelmaansa pari kertaa viikossa mieluiten aamuisin, kun salilla on hiljaista.

Kolmesti viikossa hän käy spinningissä. Päälle tulee vielä normaali hyötyliikunta. Tsemppihenkisiä ryhmätapaamisia on kerran kuussa.

Mukavaa, kun saa pukeutua sellaiseen toppa-asuun kuin haluaa.”
– Tänä talvena teen ihan mielelläni lumitöitä!

Noin puolessa vuodessa Virtasesta on kadonnut 21 kiloa.

Ihannepainoon on pudotettava vielä 18 kiloa. Painonsa kanssa tuskaileva Virtanen tietää, että laihduttaminen on melko helppoa, mutta painon pitäminen kurissa onkin toinen juttu.

Elämäntapoihin on tultava pysyvä muutos.

– Olen pannut pois kaikki entiset isot vaatteeni. Niihin ei ole enää paluuta, hän vannoo.

Painonpudotus on näkynyt myös unen laadussa, ja selkäkin on paremmassa kunnossa.

– Lähdemme koko perheen kanssa laskettelemaan. Mukavaa, kun saa pukeutua sellaiseen toppa-asuun kuin haluaa, Virtanen iloitsee.

Käyttäjän Krista Rintala kuva
Krista Rintala

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.