Pöö, on paljon pelättävää!

Kolumnit
Kommentoi 24

Suvaitsevaisuus on muuttunut suvaitsemattomuudeksi, joka määrää puhumisen rajat. Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja ympäristöministeri Heidi Hautala suvaitsevat vain oman äänensä. Muu on loanheittoa.

Kun suut tukittiin maahanmuutosta ja keskustelijat leimattiin rasisteiksi, persut saivat jytkyn vaalivoiton. Kansa tympääntyi itsensä hiljentämiseen.

EU:n talouskriisin vähättely johti siihen, että Jutta Urpilainen menetti uskottavuutensa talousministerinä ja demarit kannatuksensa vaaleissa.

Pedofiliasta vaiettiin kirkossa pitkään, vaikka YK:n lastenoikeuksien julistuksen ja Raamatun oppien piti suojella luomakunnan pienimpiä. Vasta vähän aikaa kirkko on tunnustanut lestadiolaisten saarnaajiensa sekaantumisen omiin lapsiinsa. Kirkko on menettänyt jäseniään myös joko homovastaisten tai homomyönteisten kantojensa takia.

Myös vihreän politiikan seurauksista on uskallettava puhua. Pekka Haavisto toimi ympäristöministerinä 1995–1999, jolloin Suomen pahimmaksi uhaksi määriteltiin ilmastonmuutos.

Haavistolaisen uskon mukaan talvet häviävät. Tämän seurauksena muutettiin useita rakennusmääräyksiä. Radikaaleimmin kevennettiin rauta- ja maanteiden routasuojauksia. Jo kolmena peräkkäisenä kovana talvena rata- ja maantieverkon kunto on heikentynyt ja routakorjaukset ovat lisääntyneet merkittävästi. Tiedon saa liikennevirastosta ja matkustajien kokemista junien hidasteluista ja uusien teiden korjausten kasvusta.

Sauli Niinistön tekojen tavoitteena on ollut ankara valtiontalouden säästökuuri, jota monet pitävät oikeansuuntaisena mutta riittämättömänä. Toiset taas ylimitoitettuna. Siitäkin pitäisi puhua.

Vaalien alla on puhuttava vaikeistakin asioista ilman pelkoa joutumisesta Tuomiojan pilkkaamaksi tai vankilaan kuten Venäjällä nykyään. Lynkkauksen ja mustamaalaamisen olisi pitänyt jäädä Suomessa aikaan, jolloin Tuomioja ja Hautala elivät radikaalia nuoruuttaan heittämällä lokaa muiden niskaan.

24 kommenttia Kommentoi
Käyttäjän A-P. Pietilä kuva
A-P. Pietilä

Kommentit

2.2.2012 18:53

Loan heitto demareita vastaan Pietilän toimesta vaan jatkuu. Edellisen hallituksen Eu:n talouskriisin vähättely aiheutti osin Perussuomalaisten nousun. Urpilainen piti asiaa esillä viime eduskuntavaaleissa ja esti demareiden romahduksen Soinin noususta huolimatta. Demarit, mukaan lukien Tuomioja eivät olleet jytkyä edeltäneessä hallituksessa.

2.2.2012 21:00

No kyllä demareissa on suurta ongelmaa kun äänestäjät ovat kääntäneet selkänsä heille.

2.2.2012 21:06

Ei kai ole loan heittoa todeta tapahtunut, vai pitäisikö sekin sensuroida? Kunkin poliitikon ja puolueen arvo on siinä miten on asioita hoitanut. Niiden olemassa- ja vallassaolo ei ole itseisarvo. Suomalaisuus ei nojaa yhden totuuden politiikkaan eikä suomalaisia pysty siihen alistamaan. Jos suut tukitaan ongelmat vain kärjistyvät. Jopa demarien olisi joskus hyvä kuunnella mitä täällä n.s. kentällä ajatellaan.

2.2.2012 22:58

Aika hämmästyttävää, että tällainen jätkä saa jatkaa päätoimittajana.

3.2.2012 07:56

Niinpä. Kummasti Pietilä on painottanut esimerkkinsä kolumniin niin, että kokoomuksen "synnit" näyttäisivät painavan vähemmän. En ole nähnyt näin räikeästi puolueellista kirjoittelua päätoimittajan kynästä muodollisesti sitoutumattomassa lehdessä sen jälkeen, kun viimeksi luin Ilkkaa ja Keskisuomalaista. Jos nyt vähän laajennettaisiinkin tuota kokoomuspolitiikkaa ja Niinistöä käsittelevää kohtaa ihan tasapuolisuuden nimissä.

Jos pohdittaisiin vaikka presidentinvaalien tiimoilta sitä, miten Haavisto on myös netin ulkopuolella tehtyjen "virallisten" galluppien mukaan suositumpi ehdokas kuin Niinistö äänestysikäisten 18 - 40-vuotiaiden ryhmässä. Facebook-hypetyksestä tässä ei ole kyse, koska sitähän Niinistön kampanjakin on pyrkinyt nostamaan panostamalla todella paljon eri sosiaalisiin medioihin. Se ei vain ole ottanut oikein tulta alleen mittavasta panostuksesta huolimatta. Kampanjoiden sisällöt siis ilmeisesti ratkaisevat enemmän kuin muodot.

Jospa mietittäisiinkin sitä, mikä muu kuin sosiaalinen media yhdistäisi 18 - 40-vuotiaita. Olisiko se mitään, että he ovat leimallisesti sitä pätkätyösukupolvea, pienten lasten vanhempia, opinto- ja asuntolainaisia. Eli ihmisiä, jotka todella kokevat omassa elämässään sen, jos yhteiskunnan turvaverkot eivät ole riittävät. Tai olisiko sillä mitään tekemistä asian kanssa, että näissä nuoremmissa ikäluokissa on jo huomattavasti tavallisempaa tuntea henkilökohtaisesti eri vähemmistöjen edustajia: ystäviä, tuttavia, opiskelukavereita, työtovereita.

Toivon hartaasti, että jo näissä vaaleissa valittaisiin tulevaisuuden presidenttiä. Nyt vain näyttää siltä, että suuret ikäluokat voivat massavoimallaan voittaa vielä nämä vaalit tukemalla galluppien mukaan oman ikäluokkansa ehdokasta. Politiikassa on kuitenkin vaihtumassa jo sukupolvi sekä äänestäjäkunnassa että puolueiden johtopaikoilla.

3.2.2012 12:41

Edustan itse juuri tätä 18 - 40 vuoden ikäpolvea. On totta että H:lla on joitakin hyviä ajatuksia nuorten ja osatyökyvyttömyyttä potevien työllistämiseen ja toivon että N voisi noita ideoita adoptoida. Kuitenkaan en halua tukea ehdokasta joka tahtoo muuttaa perhekäsityksen, niin että täällä on kohta X määrä vanhempia siis moniavioisuutta ja koko yhteiskunnan tähän tulevaisuuden malliin joko on entistä sekasempi. En halua että yhteiskunnasa tulee neutraaliyhteiskunta, jossa ei ole todellisia miehiä ja naisia suomalaisia, vaikka ei mulla mitään kansainvälistymistä vastaan. Muiden maiden kansalaisten tulisi kunnitoittaa ja arvostaa maan tapoja ja kulttuuria eikä vaatia meitä muuttamaan niitä. Kristillisessä Suomessa on paljon hyvää ja silyttämisen arvoista eikä vähitellen kristillinen avioliitto.

3.2.2012 08:07

Päätoimittajalta vaadittava puolueettomuus on myös yksi asia, jos pitäisi puhua. Taisit jo pitää avauspuheenvuoron, A-P Pietilä.

3.2.2012 09:59

Demarit eivät ole hoitaneet asiansa kun ovat antaneet siunauksen pätkätöille ja liian kovalle hintakilpailulle missä just nimeenomaan se halvan perässä juokseva duunari häviää kun työpaikkat menee halpamaihin.

3.2.2012 15:40

Arvoisa yrittäjä, kirjoittamasi asia ei liity mitenkään tähän asiaan, ellet sitten yleisesti halua vaan ottaa esille taas jonkun epäkohdan joka taas on demareiden syy. Huomautan kuitenkin että tämän päivän työelämää on säädelty pitkälti edellisen hallituksen aikana, jossa demarit eivät olleet.

3.2.2012 11:35

Pientä puolueettomuutta voisi pyytää. Haavistosta puhutaan negatiiviseen sävyyn ja Niinistöstä neutraaliin/positiiviseen. Ja tiedoksi että "Haavistolaisen uskon mukaan talvet häviävät" on tyyppiesimerkki ymmärtämättömyydestä kun sekoitetaan kaksi eri asiaa: Sää ja Ilmasto. Ilmaston lämpeneminen pitkällä aikavälillä lisää ääri-ilmiöitä jotka näkyvät myös kylminä säinä.

3.2.2012 12:27

No, Pietilä tässä varmaan vähän kärjistää, mutta on ihan oikein joku (JOHANN ON MARKKINAT) että ei voi julistaa vain yhtä totuutta. Onko esimerkiksi demerien tai vas näkemys sellainen, että se ei voi tai pysty keskustelemaan hieman sanotaanko maltillisemman ja isänmaallisemman näkemyksen kanssa. Ilmastonmuutoksella politiikot ratsasti ja läpi vei monta Suomelle epäedullista muutosta. Itse myös uskoin ja osittain uskon vieläkin ilmaston muuttumiseen tai äärevöitymiseen, josta merkit näyttävät osin pitävän paikkansa. Toisaalta kyseenalaistan tähän astiset syyt, että onko se todella hiilidioksidi joka sen aiheuttaa vai onko muita syitä. Olen nyt jo 4 vuotta kanniskellut kangaskassilla ruokaa kaupasta. No, sen verran pitää korjata Pietilän tietoja että rautateiden routavauriot eivät ole voineet lisääntyä nyt hiljattain tehtyjen päätösten takia, koska rautatieverkosto on pääosin jo kymmeniä osin satavuottasitten rakennettu. Toisaalta voi olla että vihreiden politiikka on vähentänyt korjausrahastoa tai kun sitä olisi pitänyt lisätä ja se aiheuttaa lisääntyviä ongelmia radoilla. VR ei vastaa radan kunnosta vaan Ratahallinto. Rahoituksen pitäminen nykyisellään vähitellen heikentää tie-ja rataverkostoa.

3.2.2012 14:11

No, kyllä tää juttu oli vähemmän puoluellinen mitä moni Iltasanoman ja Yle:n tekemä juttu on näissä vaaleissa. Mikäs Yle:n toimittaja, niin Sari laitettiin hyllylle kun oli ilmoittanut kannattavansa Niinistöä. Pitäisihän toimittajan tietää, että lehdistön tulee kannattaa Haavistoa. Joka tuutti työntää että Haavisto on pehmeiden ja Niinistö kovien arvojen kannattaja -eikö tämä muka ole puolueellista puhetta. Onko se pehmeä arvo, että halutaan 2000 vuotinen tradition mukainen avioliittokäsitys murtaa tai että jaetaan jonkun vaivalla hankkimat rovot monen kesken väkisin.

3.2.2012 14:11

No, kyllä tää juttu oli vähemmän puoluellinen mitä moni Iltasanoman ja Yle:n tekemä juttu on näissä vaaleissa. Mikäs Yle:n toimittaja, niin Sari laitettiin hyllylle kun oli ilmoittanut kannattavansa Niinistöä. Pitäisihän toimittajan tietää, että lehdistön tulee kannattaa Haavistoa. Joka tuutti työntää että Haavisto on pehmeiden ja Niinistö kovien arvojen kannattaja -eikö tämä muka ole puolueellista puhetta. Onko se pehmeä arvo, että halutaan 2000 vuotinen tradition mukainen avioliittokäsitys murtaa tai että jaetaan jonkun vaivalla hankkimat rovot monen kesken väkisin.

3.2.2012 19:02

Avioliittokäsityksen murtaminen ei todellakaan kuulu presidentin intresseihin eikä toimialaan. Mutta ihan konkreettisesti: Presidentin mahdolliset kannanototkaan eivät heikentäisi kenenkään mahdollisuuksia avioitua vastakkaista sukupuolta olevan henkilön kanssa. Muiden henkilöiden parisuhteet toisten aikuisten, vapaaehtoisten ja täysivaltaisten ihmisten kanssa taas eivät kuulu muille. Olivat osapuolet sitten miehiä, naisia tai jotain siltä väliltä.

Pidän itse heterona erittäin kummallisena sitä, että jotkut meistä viitsivätkin jatkuvasti kiivaasti askaroida ajatuksissaan näiden itsestämme seksuaalisesti erilaisten ihmisten sukupuoli- ja perhe-elämän parissa. Ei naapurin tai maamme presidentin mahdollista seksielämää ole tarkoitettukaan omien fantasioiden virikkeeksi. Siihen tarkoitukseen voi ladata vaikka oman mielen mukaista nettipornoa, jos siltä tuntuu. Siinäkin toki kannattaa muistaa, että näyttelijöiden tulisi mielellään olla täysi-ikäisiä, vapaaehtoisia ja täysivaltaisia, vaikka sitten olisikin kyse heteroseksistä.

Sen sijaan jos presidentti selvästi korostaa puheissaan esimerkiksi enemmän yksityistä täsmähyväntekeväisyyttä kuin yhteiskunnan suojaverkkojen uudelleenrakentamista sekä kannattaa sitä, että yritykset tekevät voittoa siirtämällä työntekoa halpatuontimaihin, niin näillä kannanotoilla voikin olla konkreettisia ikäviä vaikutuksia tavallisten suomalaisten ihmisten omaan elämään, halusivat he sitä tai eivät. Presidentillä ei itsellään ole sisäpolitiikassa juuri valtaa, mutta jos "arvojohtaja" tukee täysin päähallituspuolueen politiikkaa, jonka entinen pitkäaikainen puheenjohtaja ja ministeri hän on, niin heikoimmassa asemassa oleville kansalaisille ei jää ylimmästä valtiojohdosta puolelleen edes vahvaa mielipidevaikuttajaa. Nytkin vaalikeskusteluissa se kokoomusaate on putkahdellut sieltä pinnan alta aina välillä esiin, vaikka mainostoimisto keksisi miten tyhjiä iskulauseita kuten "työväen presidentti" ja "taistelu ahneutta vastaan". Uskommeko me äänestäjät tosiaankin mieluummin mainoksia ja iskulauseita kuin henkilön aiempia tekoja pitkän poliittisen uran varrelta?

3.2.2012 19:48

Meni ääni persuille keväällä, vaan eipä mene enää. Aikansa sitä jaksaa itsekin räksyttää, vaan se juna meni jo. Nyt alkaa tuo homoräksytys puolestaan potuttaa. Ääni menee homolle.

3.2.2012 19:54

Homo/lesboliitot eivät ole pois hetskuilta. Haavisto ei ole muuten liputtamassa seksuaalivähemmistöjen kirkkovihkimisten puolesta, jos se jotakuta pelottaa.
Miksi muuten lesbopornosta nauttivat heteromiehet tuntuvat kammoksuvan homoja kaikkein kiivaimmin? Sitävastoin miehet, joiden seksuaalinen ja sukupuolinen identiteetti on vahva, eivät homottele toisiaan eivätkä halveeraa homoja/lesboja muutenkaan. Koska ovat tosimiehiä?!

"If you don't like gay marriage, don't get gay married"

3.2.2012 22:24

kaksi ehdokasta meillä on molemmat ovat niin EU:n uskovaisia, mutta kuitenkin ehdottomasti parempi joka suhteessa on varatuomari hetero Niinistö. Ylioppilas homosivari ja vielä vihreä ei ole kerrassaan mitään meriittejä, joita pitää olla Suomen presidentillä, Niinistön pariskunnan voimme lähettää joka maailman kolkkaan ei tule negatiivistä palautetta, tai evätä kokonaan maahan tulo. !12-vuotta meillä on ollut niin suvaitsevainen presidentti, vähemmistöjen presidentti ja mitä tämä hänen hehkuttamisensa on saanut aikaan, panhoinvointi kantaväestössä on kouriintuntuvasti lisääntynyt, emme enää salli tälläisen jatkuvan, se jatkuisi satavarmasti jos Haavisto valittaisiin. Rapautunut moraali taas kunniaan. Suomi tarvitsee kipeimmin kuin koskaan koko kansan presidentin, sen saamme Niinistöstä.

3.2.2012 22:26

"Homo/lesboliitot eivät ole pois hetskuilta."

Kannattaa huomata, että Haavisto ja moni muukin suomalainen politiikko on parisuhdeavioliittofundamentalisti. - Eli kaikki mahdolliset seksuaaliset suhteet halutaan saman avioliiton sisälle.
Yhtenäisessä avioliitossa kaikille tapauksille on kaksi mahdollisuutta:
- Avioliittolaki ei sisällä oikeastaan mitään. - Vain häät ja avioliiton rekisteröinti on mainittu avioliittolaissa.
-Avioliittolaki määritellään vain yhden seksuaaliryhmän tarpeita vastaavaksi. Muitten pakko sopeutua siihen, tai elettävä avoliitossa.

Seksuaalinen erilaisuus ja elämäntilanteitten erilaisuus johtaa siihen, että tarvitaan erilaisia seksuaalisia suhteita. - Seksuaalisissa suhteissa kaikkea ei voida sopia suullisesti, vaan tarvitaan myös kirjallisia sopimuksia. Kaikenlaista seksuaalista käyttäytymistä ei pidä sallia (esim. seksitautien levittäminen ja muu seksuaalinen väkivalta), vaan se pitää kieltää lailla.
- Vaikka on toitotettu julkisuudessa melkein kymmenen vuotta, että seksuaalisen kiinnostuksen kohde on ainoa seksuaalinen erilaisuus, niin se ei pidä paikkaansa.

Kaikille yhtäläinen avioliitto sopii lähinnä vain sellaisille, jotka tarvitsevat kulissiavioliiton, mutta jatkavat villiä ja vapaata seksielämää.

4.2.2012 04:02

Mä murran tieni tänne. Pöö! taas homoja sorretaan. Tuskinpa näillä Pietilän kaltaisailla kiusaajilla on mitään todellista tietämystä homojen kohtaamasta väkivallasta. Se on vaan niin helppo haukkua homoja kun ne ovat niin pinnalla kaikkien lehtien otsikoissa. Pietilän kannattaisi todellakin laskeutua homojen keskuuteen ja tutustua heihin aidosti niin kuin ihmiset tutustuvat toisiinsa. Jos on yksi huono kokemus homosta, ei kannata leimata kaikkia homoja huonoiksi ihmisiksi.

4.2.2012 09:38

Taas tämä Pietilän poika heittelee täysin luokattomia juttuja, ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa etä tällaisia Pietilöitä kutustaan toimittajiksi ja vieläpä päätöimittajiksi, parempi nimitus olisi puppugeneraattori.

Pietilän pieraisu:
"Haavistolaisen uskon mukaan talvet häviävät. Tämän seurauksena muutettiin useita rakennusmääräyksiä"

- Siis että mitä, onko ilmastonmuutos "Haavistolainen usko" vai maailman tiedeyhteisön tutkimuksiin perustuva päätelmä
- rakentamismääräyksiä muutettiin kyllä, mutta ei sen takia että talvet mahdollisesti lämpenevät vaan sen takia että rakennusten lämmittämiseen tarvitaisiin vähemmän energiaa, tällä ehkäistään saastumista. Onkohan tämä Pietilän käsityksen mukaan huono asia?

Pietilän pieraisu:
"Radikaaleimmin kevennettiin rauta- ja maanteiden routasuojauksia"

Ympäristöministeriön alaisessa akentamismääryskokoelmassa ei määritellä rauta- ja manteiden routasuojauksia vaan ne määritellään Liikenne- ja viestintäministeriön antamissa määräyksissä ja ohjeissa. Pietilä voisi toimttajana ottaa asioista selvää ennen kuin pieraiseens seuraavaksi vastaavia "pietilöitä".

4.2.2012 09:54

Niin, unohtui mainita että Liikenneministerinä aikajaksolla 1995-1999 (johon Pietilä viittaa) oli vain kokoomuksen politiikkoja, joten Pietilä kirjoittanee seuraavassa kolumnissa että Matti Aura ja Kimmo Sasi kokoomuksesta ovat vastuussa rataverkon routavaurioista.

4.2.2012 10:56

Demarit eivät tunnetusti osaa muuta kun tuijottaa omaan napaansa ja ajaa omia etujaan, poikkeuksetta.

4.2.2012 13:51

Nimerkki minäkin vain ihminen olen, olet ymmärtänyt täysin väärin, ei kukaan ole homojen ihmisarvoa viemässä, vaan kyseessä on vain, että suutari pysyköön lestissään. Homot saavat viettää mieleistään elämää kukaan ei heitä siihen estä, jos vielä ovat onnelisia, niin on hyvä asia. Mutta täytyyhän homojen ymmärtää, että on asioita mitä ei voi noin vain suoda homoille. Valtaväestö on heteroja, eli on aivan päivänselvää, että Suomen ylimpään virkaan ei voida homoa valita, minusta se antaisi väärän kuvan koko suomalaisesta yhteiskunnasta. Toinen asia mitä en ole käsittänyt on Toivolan meuhkaaminen, että kirkon pitää vihkiä homot avioliittoon, täysin käsittämätöntä, Kirkon tulee noudattaa Raamattua, eikä kirkon tule missään muodossa alkaa livetä Raamatun sanomasta, siksi toiseksi siviilivihkimenen on lain edessä yhtä käypä. Kolmas on tämä homojen vaatima adoptio-oikeus, jossa ei todellakaan ajatella lapsen parasta vähimmässäkään määrin, vaan on homojen kotileikkien jatkumo. Viattomat lapset tulisivat satavarmasti kärsimään, koulussa ym. kiusattaisiin, sekä perhe missä kaksi isää hääräilisi antaisi todella väärän kuvan lapselle perheestä. Perheen perusmalli on, että on isä ja äiti. Ehdokkaina on kaksi, jotka hehkuttavat EU:n ytimen perään, siellä on pysyttävä hinnalla millä hyvänsä, meillä oli kolme ehdokasta, jotka olisivat antaneet mahdollisuuden äänestää muita kuin EU:n hehkuttajia, mutta äänestettiin homosivari kakkos kierrokselle, näistä kahdesta ehdottomasti parempi on Niinistö. Hän on varatuomari hetero, jolla on herttainen vaimo, pariskunta jonka voimme lähettää mihin maaailman kolkkaan tahansa, ei meidän tarvitse hävetä. Ylioppilas Haavisto, joka on homosivari, sekä vielä huuhaapuolueen vihreän edustaja, ei ole edelletyksiä Suomen presidentiksi. Suomi tarvitsee koko kansan presidentin, haavistosta ei siihen vaan ole.

4.2.2012 14:45

Olen samaa mieltä että presidentiksi ei saa valita minkään vähemistön edustajia, tämän takia seuraavien jossain asiassa vähemmistöön kuuluvien ei pitäisi saada asettua ehdolle saat ääänestää vaaleissa:

1. Ruotsinkieliset
2. Koiranomistajat
3. Lappalaiset
4. Miehet
5. Työttömät
6. Rikkaat
7. Punatukkaiset
8. Kerrostalossa asuvat
9. Opelilla ajavat
10. Italiassa lomailleet
jne

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.