Superpakkanen kiusaa autoilijoita - töihin taksilla

Kommentoi

Superpakkanen on aiheuttanut ongelmia monille autoilijoille Seinäjoen seudulla. Yrittäjä Reijo Kuusela E-P:n Hinauspalvelu Oy:stä kertoo saaneensa useita kymmeniä soittoja pulaan joutuneilta autoilijoilta parin viime päivän aikana.

– Pitkiä päiviä olen joutunut tekemään, sillä pakkanen on aiheuttanut kaikenlaisia ongelmia: autoihin on pitänyt antaa lisävirtaa, ja öljyt ovat tulleet autoista ulos.

Kuusela teki töitä keskiviikkoiltana myöhään. Yön hän sai nukkua rauhassa, mutta jo torstaina aamukuudelta puhelin soi ensimmäisen kerran.

"Autoni oli kuin joulukuusi"
Seinäjoen Sanomien lukija kertoo, ettei saanut autoa torstaina aamulla käyntiin lainkaan.

– Jouduin menemään töihin taksilla.

Toisen lukijan auto oli niin jäässä, että siitä kuului kauhia krohina.

– Auto oli kuin joulukuusi. Se oli niin jäässä, että kaikki valot paloivat.

Autoliiton Etelä-Pohjanmaan tiepalvelun asiamies Matti Tenkula kertoo, että viikonloppuna Seinäjoen seudulla tilanne on vielä rauhallisempi. Silloin apua tarvitsi kymmenkunta autoilijaa.

– Kova pakkanen pudottaa renkaiden ilmanpaineita. Siksi ne pitää tarkistaa etenkin kovilla pakkasilla. Ongelmia on ollut myös etenkin lyhyitä työmatkoja tekevillä, kun akku ei ole ehtinyt latautua kunnolla.


Tammikuu oli tuhoisa
Autoliiton turvapalvelupäällikkö Jonne Luomala kertoi viime viikolla Seinäjoen Sanomille, että tämän vuoden tammikuu oli huomattavasti tuhoisampi autoilijoille kuin viime vuoden tammikuu.

– Nyt autojen hyytymisiä on ollut puolet enemmän kuin viime vuonna, koska kuluva tammikuu on ollut viime tammikuuta kylmempi. Tarkkaa määrää en osaa sanoa, mutta viime vuoden tammikuussakin autojen hyytymisiä oli joitain tuhansia.

Sen sijaan viime joulukuussa autoja hyytyi vähemmän kuin vuotta aiemmin joulukuussa.

– Tähän vaikutti se, että viime joulukuu oli leuto.

Luomalan mukaan autoja on hyytynyt ympäri Suomea.

– Pohjois- ja Itä-Suomessa on kuitenkin osattu varautua koviin pakkasiin paremmin kuin Etelä-Suomessa.

Ilmatieteen laitokselta kerrottiin torstaiaamuna, että sää lauhtunee rajusti ensi viikon alussa.

Jarno Ranta

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.