Kaikki suomalaisetkin vaatettava ruotsalaisketju Hennes & Mauriz paljasti uuden mallistonsa.
Vaatteiden innoittajan toimii Millennium-trilogian päähenkilö Lisbeth Salander.
Kukapa ei haluaisi mustaan nahkatakkiin, mustiin pillifarkkuihin ja kulahtaneeseen t-paitaan pukeutuessaan kuvitella olevansa suositun elokuvasarjan sosiaaliongelmainen hakkeri.
Elokuvat ja tv-ohjelmat innoittavat kuluttajia paitsi suunnittelijoiden kautta, myös suoraan. Tuskin esimerkiksi kokovartalocollegehaalarista olisi nousemassa niin suurta kotivaatehittiä kuin se nyt on, ilman ihmiskoe Isoveljeä.
Televisolähettimen innoittamassa pukeutumismuodissa on selvä aukko alusvaatteiden kohdalla. Liekö syynä se, että niin elokuvissa kuin tv-ohjelmissakin henkilöt nähdään pääosin joko vaatteilla tai ilman. Tätä aukkoa paikkaavat seuraavat kolme tyyliä tämän vuoden hittileffojen mukaan. Valitse omasi ja yllätä puolisosi jouluaattona tai uudenvuoden juhlissa!
Keväällä ensi-iltansa saanut Natalie Portmanin tähdittämä Black Swan on ollut elokuvavuoden vaikuttavimpia kokemuksia. Elokuvassa paineiden puoliksi musertama ballerina saa suuren roolin, joka on repiä tyttösen hermot lopullisesti riekaleiksi. Elokuva herätti ensi-iltansa tietämillä kohua paitsi ahdistavilla kohtauksillaan, myös vilauttamalla tyttöjen välistä sutinaa, kun Mila Kunisin hahmo pyöri epävarman ballerinan mielessä.
Valkoisen ja mustan joutsenen välillä kamppailevaksi ballerinaksi halajava pukeutuukin teeman mukaisesti paitsi kiiltäväpintaiseen mustaan, myös hentoon vaalenpunaiseen. Mustaa satiinia ja vaaleanpunaista pitsiä yhdistävässä unelmassa voi valita kumpaan puoleen itse haluaa enemmän samaistua.
Toukokuussa valkokankaat valloitti yksi vuoden odotetuimmista jatko-osista, kun kapteeni Jack Sparrow seilasi saleihin. Elokuvasarjan neljännessä osassa kapteeni etsii piilotettua nuoruuden lähdettä, joka luonnollisesti kiinnostaa myös monia muita vesillä liikkujia.
Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä -elokuvassa nähtiin myös tuittupäistä naiskauneutta Penélope Cruzin roolihahmon muodossa. Leveälieristä hattua, röyhelöä ja raskaita kankaita yhdistelevää naista pukee epäilemättä vaatekerroksien alla musta. Siksi rosvomaiseen tyyliin tykästyville onkin tarjolla ihonmyötäistä kangasta pitsiyksityiskohdilla maustettuna.
Kolmas kuluneen vuoden elokuvakohokohta koettiin marraskuussa, kun teattereissa nautittiin vampyyreistä epileptisiin kohtauksiin saakka. Ensi vuonna jatkoa saavassa Twilight – Aamunkoissa päästiin vihdoin siihen pisteeseen, että toisiaan kuolanneet vampyyri ja ihmistyttö pääsivät vähän läheisempään fyysiseen kontaktiin. Kohtaamisen seuraukset ovatkin sitten helposti arvattavissa.
Kristen Stewartin Bella-tyttönen pukeutuu arkielämässä varsin tavallisesti. Ruutupaitaan ja farkkuihin mieltynyt neitonen ei panosta arjen alusvatevalinnassaan prameaan ja yltäkylläiseen väriräjähdykseen, vaan luottaa hillityn mustan pitsin vetovoimaan. Siksi kalpeakasvoisten henkilöiden seurasta haaveileva valitseekin alusasukseen yllätyksettömän mustan pitsin Bellan tapaan.