Mitä presidentinvaaleista jäi mieleen? Lennu, Jyrki Kataisen mustasilmä, Väyrys-muki vai Antonion rattijuopumus? Paavon böö-mainos vai pilakuvat Antoniosta Ilona Pellin suunnittelemassa iltapuvussa?
Ehkäpä nämä kaikki, sillä jokainen edellä mainittu sai huomiota sosiaalisessa mediassa. Kuvia, uutisia ja videoita peukutettiin, jaettiin eteenpäin ja linkitettiin.
Väriä oli helppo näyttää ennen kaikkea Facebookissa, jossa käytiin kiivasta keskustelua siitä, voiko sivari olla puolustusvoimien ylipäällikkö, oliko Mannerheim sittenkin Suomen ensimmäinen homopresidentti ja onko Saulin ja Jennin avioliitto vain kulissia.
Saimme maistaa palasen amerikkalaistyylistä fanikulttuuria, jossa oman ehdokkaan puolesta liputetaan avoimesti ja ylpeänä. Amerikan maistiaisia lienee sekin, että pieni mutta sitäkin aktiivisempi joukko menetti harkintakykynsä itselle epämieluisan ehdokkaan mustamaalaamisessa.Vaalituloksen ratkettua eräs ystäväni päivitti Facebookiin näin: ”Olen välttänyt kommentoimasta poliittisia aiheita naamakirjassa, mutta nyt teen poikkeuksen. Pelottavaa lukea äärikommentointia kummassakin leirissä. Koitetaan nyt sietää toisiamme.” Vaalikuumetta sivusta seuranneiden tunteita kuvaava erinomaisesti kuvaava kommentti keräsi muutamassa minuutissa kymmeniä tykkääjiä.
Saattaa olla, että näissä vaaleissa todellakin oli kyse suvaitsevuudesta. Ei siten, ettäkö homon tai heteron äänestäminen olisi merkki siitä, missä menee äänestäjän oman suvaitsevuuden raja, vaan siten että kunnioitamme toistemme mielipiteitä ja siedämme eri tavoin ajattelevia.
Ensi syksyn kuntavaaleihin on aikaa enää kahdeksan kuukautta. Suvaitaan ja siedetään toinen toistemme mielipiteitä ainakin siihen saakka.
Krista Rintalapäätoimittaja
