Kun vuonna 1860-luvulla rakennettu pohjalaistalo palautetaan entiseen loistoonsa, jokainen nurkka on käytävä läpi. Jos homman haluaa tehdä oikein, apuun on kutsuttava ammattimiehet.
Ilmajokelaisen Jarno Paloniemen korjausrakentamiseen erikoistunut yritys pelastaa osan eteläpohjalaista rakennusperinnettä Ilmajoen Koskenkorvalla, jossa työn alla on niin sanottu Keski-Penttilän talo.
Talossa on alkuperäinen empiretyylinen ulkovuoraus.”
Talon väki purki asuttavassa kunnossa olleen talon ulkovuorauksen elokuussa. Sen jälkeen mukaan tuli E. Paloniemi Oy, joka tyhjensi talon ylä- ja alapohjan sahanpurusta, sammaleesta ja hiekasta, nosti koko talon ylös ja oikaisi kivijalan. Talon Kurikan puoleinen pää oli vajonnut 20 senttiä.
– Sen jälkeen pääsimme poistamaan kaksi varvia lahonneita hirsiä ja teimme tukivalun. Osa vanhoista ikkunoista ja ovista kunnostettiin. Talossa on alkuperäinen empiretyylinen ulkovuoraus, Paloniemi kertaa kunnostuksen vaiheita.
Talon toiseen päätyyn rakennettiin uudisosa, jonne tulee sauna, kylpytilat ja kodinhoitohuone. Uudisosa on naamioitu päärakennukseen niin hyvin kivijalkaa myöten, ettei maallikon silmä havaitse eroa.
– Tällä hetkellä teemme uusia sisäkattoja helmiponttipaneelista Osa lattialankuista, kattohirsistä ja listoista on alkuperäisiä. Yläkerran sisäkaton täydellisessä kunnossa olevat päreet jäävät näkyviin.
150-vuotiaassa talossa on tehty kuusi remonttia. Useiden tapettikerrosten alta paljastuivat salin yläseiniä kiertävät maalaukset. Yhdessä tapettikerroksessa näkyi auringonvalon jättämä jälki könninkellosta.
– Korjausrakentamisessa täytyy olla näkemystä, eri materiaalit on tunnettava ja hyväksyttävä se, ettei kaikki ole ihan suorassa. Jonkin verran taitelijan vikaa pitää olla.
Uudisrakennuksiakin tehnyt mies kunnioittaa vanhanajan osaajia. Taloja on rakennettu huolella ajan kanssa.
– Käsityön jälki on uskomattoman hienoa. Kun taloja on aikoinaan rakennettu, niitä on tehty vuosia, Paloniemi sanoo.
Kun taloja on aikoinaan rakennettu, niitä on tehty vuosia.”
Paloniemellä ja hänen isänsä yrityksellä on projekteja ympäri Suomea. Kun talo Koskenkorvalla on valmis, yritys siirtyy seuraavaan kohteeseen. Korjausrakentamisen suosio kasvaa kohisten. Vanhaa arvostetaan uudella tavalla.
– Kun remonttiin ryhtyy, on tärkeää, ettei korjaa päälle, vaan purkaa vanhan pois. Neuvoja kannattaa kysyä ammattilaisilta, Paloniemi sanoo.
Tällä hetkellä Paloniemi asuu Hyllykalliolla ”betonibunkkerissa”, kuten hän itse sanoo. Oma talo on hirsinä odottamassa oikeaa tonttia.
– Isäni löysi talon moottoripyöräretkellä Pirttikylässä. Vuonna 1928 rakennettu talo on amerikkalaismallinen, sellainen Aku Ankka -talo mansardikattoineen. Selvisi, että talon rakensi aikoinaan mies, joka oli ollut Amerikassa rakennusmestarina.
Minne Paloniemi talonsa jonain päivänä pystyttää?
– No en ainakaan Kultavuoreen. Mielellään jonkin vesistön rantaan mäen päälle, hän nauraa.