Lastentarhanopettajat ovat ilmaisset huolensa siitä, että televisio-ohjelmat, elokuvat ja tietokonepelit ohjaavat liikaa lasten leikkejä ja mielikuvitusta.
Jokainen vanhempi tietää, että ammattikasvattajat puhuvat totta. Kun amerikkalaisten tuotantoyhtiöiden markkinointikoneisto hörähtää käyntiin, alle kouluikäisten poikien uniformuun kuuluvat Salama McQueen-paidat, -pipot, -reput, -sukat ja -vyöt. Autot2-dvd:n lisäksi on tietenkin hankittava kaikki elokuvassa kaahailevat figuurit, matto, sängynpeitto, valaisin ja tietokonepeli. Synttärikynttilät puhalletaan Salama-kakun päältä, jota syödään Salama-kertakäyttölautasilta. Leikkien aiheet noudattelevat elokuvan maailmaa.
Martit, Jasu Juntit, FinnMcMissilet ja Salamat oheistuotteineen jaksavat kiinnostaa tasan niin kauan kuin uusi elokuva saa ensi-iltansa – tietenkin sopivasti ennen joulua. Monet vanhemmat tuntevat piston sydämessään: jo alle kouluikäiset lapset vanhempineen ja isovanhempineen ovat täysin markkinakoneiston pyöriteltävissä.
Leikintutkija Reeli Karimäki armahtaa kulutuskrapulasta kärsiviä vanhempia. Leikki ja lelut myös rakentavat lasten välistä yhteistä kulttuuria ja puheenaiheita. Jos vanhemmat kieltävät lapseltaan esimerkiksi dvd-elokuvat, 70-luvulla se olisi tarkoittanut kirjaston käytön tai polkupyörän kieltämistä.
Lapset ovat kautta aikojen ammentaneet leikkeihin vaikutteita lähiympäristöstään: agraariyhteiskunnassa leikittiin käpylehmillä ja tehtaan varjossa autonrenkailla. 80-luvulla leikkipaikka haettiin kerrostalon tamppaustelineeltä tai autotallista.
Karimäen mukaan vanhemmilla on kuitenkin vastuu perheen kulutusvalinnoista. Hän kehottaa miettimään, onko järkevää hankkia kaikkea lapselle suunnattua tilpehööriä. Hyvinkin pienelle lapselle voi opettaa kulutuskriittisyyttä ja sitä, että säännöt ovat jokaisessa perheessä omanlaisensa. Jos kaveri saa taas uusimman kännykän ja saa katsoa Putousta tai Salattuja elämiä, vanhempien on luotettava omaan harkintakykyynsä ja osattava sanoa myös ei.
