Käsityöläiset ovat saaneet Seinäjoelle oman myynti- ja esittelypaikkansa.
Samalla voi keskustella muiden alan harrastajien kanssa.
Pitkäaikainen käsityöharrastus muuttui ystävien yhteisellä panostuksella yritykseksi.
Riitta Rissanen ja Paula Kakkuri ovat uunituoreita KudoKe Gallerian yrittäjiä, jotka työskentelivät aiemmin samassa toimistotyössä.
– Olen koulutukseltani sairaanhoitaja, mutta jo aivan pienestä asti olen harrastanut käsitöitä ja käsillä tekemistä. Minulla oli jo 90-luvulla haaveena perustaa oma yritys, jossa myös olisi ollut myyntipaikka käsityöläisille, jonne he voisivat tuoda myytäväksi omia töitään. Nyt tämä on vihdoin toteutunut, Riitta Rissanen sanoo.
Uuden yrityksen pääasialliset palvelut ovat neulelankojen myynti sekä kehystyspalvelut.
Yrityksen muita palveluja ovat myyntipaikkojen lisäksi kevään aikana käynnistettävät erilaiset kädentaitokurssit ja taidemyyntigalleriatoiminta.
Minulla oli jo 90-luvulla haaveena perustaa oma yritys.”
Lisäksi tiloissa on kangaspuut, joita asiakkaat voivat vuokrata.
KudoKe Gallerian kautta molemmat ovat saaneet toteuttaa pitkäaikaisen haaveensa käsityöläisyrittäjinä.
– Tarjoamme asiakaspalvelua esimerkiksi lankojen valinnassa ja opastamme tarvittaessa. Kehystyspalvelun ideana on, että mitä vain voi kehystää.
– Kehystettäväksi tulevat työt suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa. Olemme molemmat suorittaneet taidekehystäjän ammattiopinnot.
Vaikka yritys on ollut pystyssä vasta muutamia viikkoja, monet alan harrastajat ovat jo löytäneet tiensä KudoKe Galleriaan.
Uuteen tilaan on luotu myös olohuone, jonne alan harrastajat voivat tulla juttelemaan ja tekemään käsitöitä. Kakkuri toivoo, että olohuonenurkkaus tulisi suosituksi kohtauspaikaksi alan harrastajien keskuudessa.
– On paljon mukavempi jutella muiden kanssa ja jakaa kuulumisia kuin istua yksin kotona tekemässä, Kakkuri sanoo.