Oman kodin, yrityksen tai julkisen tilan sisustusta voi muuttaa persoonallisemmaksi erilaisilla painotuotteilla, kuten canvas-tauluilla, akryylilevyillä tai metallipainatuksilla.
Tavallisen valokuvapaperin lisäksi omia suosikkikuviaan voi painattaa esimerkiksi kankaalle, metallille, akryylille ja muoville. Asiakas voi teettää kuvan vaikka kotialbumin paperikuva-aarteesta tai digitaalisesta lomakuvamuistosta.
Sisustussuunnittelussa käytetään nykyään paljon erilaisia elementtejä, joihin kuuluvat valokuvatapetit, akryylilevyt ja alumiinilevyn pintaan tehdyt koristeet. Asiakas on vastuussa lataamiensa kuvien, piirrosten tai maalausten tekijänoikeuksien hallinnasta, ja MyShot vastaa omien arkistokuviensa tekijänoikeuksista.
– Ihmiset käyttävät sisustuksissa paljon persoonallisia tuotteita ja tuovat tilaan tunnelmaa esimerkiksi valokuvatapettien avulla. Valokuvatapettiin voi painaa käytännössä aivan minkä tahansa valokuvan tai siihen voi toistaa tiettyä kuviota. Canvas-taulut ovat kankaalle painettuja kuvia, joita käytetään esimerkiksi korvaamaan tavallinen valokuvapaperi ja kehys, sanoo MyShot-yrityksen perustaja Marko Tuominiemi.
Valokuvatapeteilla voidaan kuvittaa isojakin seinäpintoja. Isommat kuva-alat jaetaan moneen erilliseen tapettivuotaan, joista muodostuu katseenvangitsijoita ja tunnelmanluojia. Käytetyillä painoväreillä on Joutsenmerkki ja PVC-vapaalle tapettimateriaalille on myönnetty kaksi eri ympäristösertifikaattia.
– Julkisissa tiloissa, kuten kouluissa ja päiväkodeissa on huomioitava allergiaherkkyystekijät.
Noin vuoden verran painotuotteita valmistanut Tuominiemi pitää niihin liittyvää tekniikkaa mielenkiintoisena.
– Yrityksen idea lähti liikkeelle kiinnostuksesta painatustekniikkaan. Asiakkaat, joita on ympäri Suomea, ovat löytäneet yrityksen verkkokaupan kautta, Tuominiemi sanoo.
Yrittäjyys on tuntunut aiemmin konevalmistajalla tuotteistuksessa ja tuotannossa työskennelleestä Tuominiemestä ennakko-odotusten mukaiselta.
– Töitä on 24/7 ja monipuolisesti siivoajasta toimitusjohtajaan. On hienoa, kun onnistuu työllään saamaan asiakkaan tyytyväiseksi ja herättämään heissä wow-mielentilaa.
Tuominiemen tavoitteena on luoda yritykselle vakaa asema.
– Yrittäminen vaatii ajanhermoilla oloa ja varsinkin näin alkuvaiheessa jatkuvaa työntekoa tunnettuuden eteen. Tärkeänä näen myös toimivan yhteistyöverkoston rakentamisen.
MyShotin seiniä koristavat luonnollisesti oman yrityksen tuotteet. Mutta millaisia tapetteja ja sisustuselementtejä löytyy yrittäjän kodista?
– Pojalla on sarjakuvahahmoa koulupöydän taustatilassa. Keittiössä baaritiskin jalkatilaan on laitettu metallista palapeliä jäljittelevä tehostekuva. Tiiliseinäjäljitelmä tapettia on myös käytetty eri sävyisinä.