Ilmajokelaisemännän koskettava selviytymistarina: Mies pelasti tulihelvetistä

Ilmajokelainen emäntä taisteli hengestään pelastaessaan lehmiä palavasta navetasta.

On uudenvuodenaatto 2011. Kello on viisi yli puoli kaksitoista illalla. Ilmajokelainen Pirjo Mäki-Välkkilä, 51, on omakotitalon vintin makuuhuoneessa katsomassa televisiota.

Äkkiä valot alkavat välkkyä jossain Ilmajoen Harjunmäessä, ja Mäki-Välkkilän uteliaisuus herää. Maalaistalon emäntä lähtee vielä kerran alakertaan katsomaan, miksi valot välkkyvät, ennen kuin hän käpertyy kunnolla lämpimän peiton alle.

Tästä alkaa huikea selviytymistarina, joka on viedä urhean emännän hengen.

Mies hyökkäsi

ulos sukkasillaan

Pirjo kertoo katsoneensa ovesta ulos.

– Ulkona näkyi oranssinkeltaista. Se oli yliluonnollista. Tiesin heti, mistä oli kyse. Huusin täysillä: ”Navetta palaa!”

Tämän jälkeen Pirjon mies Jukka Mäki-Välkkilä, 54, hyökkäsi täysillä ulos sukkasillaan.

– Isäntä juoksi navettaan ja päästi kaksi palosammutinta ladon peräseinään, josta tulipalo alkoi.

Pojan hätääntynyt huuto äidille:

”Älä mene sinne! Et pysty hengittämään!”

Pirjo toteaa olleensa järkytyksestä sekaisin. Hän yritti paniikissa etsiä vaatteita yöpaita päällään.

– Nuorin poikani, 14-vuotias Arttu, huusi minulle vihaisena kaksi kertaa: ”Älä ala panikoimaan, älä ala panikoimaan. Nyt äitee ei ole niin kiire!” Sitten rauhoituin, mutta en löytänyt vaatteitani. Ne olivat kuitenkin kuivurissa, sillä olin pessyt ne hiljattain. Nappasin jalkaani ohuet housut, jotta pystyin olemaan pihalla koko pitkän yön.

Poika toi äidilleen myös puhelimen.

– Hän sanoi, että paina siihen 112 ja soita. Painoin 111 ja totesin, ettei tästä tule mitään ja heitin puhelimen pois. Huusin shokissa kylässä olleelle mieheni siskolle, että hän soittaisi ambulanssin. En tiennyt, mitä suustani tuli. Hän kuitenkin ymmärsi, että pitää soittaa oikeasti palokunta.

Sitten Pirjo juoksi miehensä perässä navettaan. Huolestunut teinipoika yritti kuitenkin estää äitinsä matkan navettaan.

– Älä mene sinne! Et pysty hengittämään! hän huusi hätääntyneenä.

Pirjo meni kuitenkin navettaan. Hän halusi pelastaa lehmät tulihelvetistä.

– Mielestäni savu oli tasaista ja leijui niin, että pystyin olemaan sen alapuolella. En kuullut enkä nähnyt valkeaa vaan rikoin navetan ikkunoita harjalla. Sitten avasin ovet ja näin pienen jersey-vasikan, jota yritin saada navetasta pois. Äkkiä sitä ei näkynyt missään, Pirjo kertoo yhä huolestuneella äänellään.

Vasikka löytyi kuitenkin myöhemmin karsinan perältä. Se oli peloissaan kyyryssä.

– Otin sitä korvasta kiinni ja vedin, ja poikani oli sitä pihalla vastassa. Hän ei jättänyt minua koko yönä yksin. Poikani vahti minua. Hänellä oli tärkeä rooli, äiti hiljentyy puhuessaan sankaripojastaan.

Kylän veljekset

henkisenä tukena

Lähinaapurin nuorisoseurue ennätti ensimmäisenä apuun. Se oli lähdössä Seinäjoelle ottamaan uutta vuotta vastaan. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja nuoret alkoivat irrottaa lehmiä. Sitten Pirjo sai soitettua kaksi puhelua.

– Tiesin, että kylässä asuu kaksi veljestä, joita tarvittiin. Soitin toisen veljen vaimolle ja sain sanottua vain näin: ”Veljekset heti tänne, meillä on tulipalo!” Se oli niin ihmeellinen soitto, että tämä vaimo kysyi, olenko minä nyt tosissaan. Sanoin, että olen, suljin puhelimen ja soitin seuraavaan paikkaan.

Veljekset lähtivät heti apuun Kiikerinkyläntiellä sijaitsevaan navettaan.

– He pelastivat eniten. Toinen heistä kaivoi koko yön kaivurilla palopesäkkeitä. Veljekset olivat myös turvana ja henkisenä tukena. He tiesivät, miten pitää toimia. Toki apuna oli paljon muitakin lähinaapureita, mutta etenkin nämä veljekset yrittivät henkensä uhalla pelastaa elukoita, vaikka katto oli romahtamassa.

Pirjo soitti myös toiselle pojalleen, 18-vuotiaalle Fransille, joka oli Kauhajoella viettämässä aattoiltaa.

– Soitin, ennen kuin hän lukee tulipalostamme jostain. Hän halusi tulla heti kotiin taksilla.

”Varmasti myös

ärsytin palomiehiä”

Jos palokunnat olisivat olleet 10–15 minuutissa paikalla hälytyksestä, Pirjo arvioi nyt, että lehmät olisi ehkä voitu pelastaa.

– Mutta niillä meni kauan, vähän vajaa puoli tuntia. Siihenkin meni aikaa, ennen kuin palomiehet saivat letkunsa esille.

Navetan katto paloi täysillä, ja Pirjo huusi kurkku suorana palomiehille:

– Litraakaan ei ole tullut vettä. Päästäkää nyt sitä vettä, sillä kohta katto putoaa, ja sitten meillä ei enää ole lehmiä.

Siihenkin meni aikaa, ennen kuin palomiehet saivat letkunsa esille.”

Pirjo kehuu nyt Ylistaron palomestaria, joka oli rauhallinen, vaikka sai häneltä kritiikkiä palokunnan hitaudesta.

– Minä huusin, tein vaikka mitä ja varmasti myös ärsytin palomiehiä, mutta hän oli ystävällinen ja asiallinen. Hän selitti, että vapaapalokunta tulee heti, kun se ehtii. Hän ymmärsi, että raivoni kuului asiaan.

Navettapaloa oli sammuttamassa palokuntia Ilmajoelta ja muualta Seinäjoen lähiseudulta.

Mies komensi Pirjon

pois kuoleman vaarasta

Pirjo yritti shokissa pelastaa vasikan lisäksi muita lehmiä.

– Sain irti yhden lehmän, joka lähti vapaana juoksemaan väärään suuntaan. Lähdin sitä vastaan, ja silloin isäntä huusi: ”Jumalauta, nyt kaikki ulos, katto putoaa päähän!”

Silloin Pirjon oli lähdettävä.

– Mutta yritin vielä vähän pökätä lehmää, jotta se olisi kääntynyt ja päässyt vapaaksi. Vasta sitten juoksin täysillä navetasta ulos, kun isäntä pakotti minut ulos. Itse en ymmärtänyt tulla. Mieheni pelastikin henkeni, Pirjo vakavoituu.

Hän kertoo nyt ymmärtävänsä, miksi ihmisiä kuolee paljon tulipaloissa.

– He eivät siinä suuressa shokissa tajua vaaraa. Itsekään en nähnyt, että palava katto roikkui vain muutaman metrin pääni yläpuolella. Kuulin siitä vasta jälkikäteen. Näin vain kapean siivun. Näin vain lehmän, jota yritin pelastaa. Tajusin vain, että se tuossa, ja minun on saatava se ulos.

Pirjo ei olisi halunnut lähteä navetasta ulos vapaaehtoisesti.

– En olisi lähtenyt sieltä, mutta ajattelin, että isäntä tulee hakemaan minut ja haukkuu muiden ihmisten nähden. Lähdinkin häpeän vuoksi navetasta, en sen vuoksi, että olisin tajunnut, että olen vaarassa kuolla.

Katto romahti vain muutama minuutti sen jälkeen, kun Pirjo oli lähtenyt navetasta.

Taistelua eläinlääkärin

komentoja vastaan

Pirjon irrottama lehmä juoksi ulos kuin ratsu savun keskeltä.

– Ilmeisesti se kuuli ääniä ja näki valoa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä: Kaikki pelastetut lehmät laitettiin Itikan autoon.

Pirjon mukaan eläinlääkäri sanoi hänelle, ettei eläimiä voi pitää taivaan alla.

– Yritin sanoa, että mietitään vasta aamulla, mitä tehdään, kun ne olivat kiinni meidän koivuissa omalla tontilla ja oli lämmin yö. Mutta eläinlääkäri sanoi, että kaikki laitetaan autoon, ja niin ne tultiin hakemaan. Mukana oli myös kolmen kuukauden ikäinen sonnivasikka. Sanoin, että tätä en anna, mutta kuski sanoi, että kaikki pannaan autoon.

Pirjo jatkoi taistelua eikä luopunut siitä pikkuvasikasta, jonka hän pelasti ensimmäisenä.

– Vein sen huvimajaan turvaan ja sanoin eläinlääkärille tiukasti, että sitä ei viedä. Sen ei ole mikään, kun otin sen ensimmäisenä pois palavasta navetasta.

Lähdinkin häpeän vuoksi navetasta, en sen vuoksi, että olisin tajunnut, että olen vaarassa kuolla.”

Emäntä sai tahtonsa läpi. Nykyään vasikka on kylän toisessa navetassa.

– Se on ainoa, joka pelastui 50-päisestä karjastamme, joista 27 oli lypsylehmää. Kymmenien vuosien jalostustyö meni, mikä on suuri menetys.

Itikan auton mukana lähti kolmetoista lehmää.

– Joitakin eläimiä lopetettiin navettaan. Ne olivat saaneet savua, ja yksi oli kaatunut. Yksi tuttava eli edelleen tämä toinen veljeksistä raivasi koko ajan kaivurilla palopesäkkeitä ja nosteli raatoja kasaan. Ja kun vielä eläneet lehmät tulivat ulos navetasta, yksi niistä kaatui raatokasaan. Se ei jaksanut millään nousta siitä. Se jouduttiin ampumaan.

”Näin siellä kolme

hiiltynyttä lehmää”

Lehmiä löytyi pitkin yötä navetan käytäviltä. Kaikki eivät kuolleet heti, koska katto putosi parren erottajien päälle.

– Tämän jälkeen sieltä saatiin pelastettua eläimiä, ja aamulla viiden aikaan oli ruokintapöydällä kaksi lehmää peltien alla. Niistä toinen yritti ylös. Kun vettä oli päästetty niiden päälle, niillä ei ollut niin kuuma.

Aamulla Pirjo halusi vielä kerran kurkistaa navettaan.

– Näin siellä kolme hiiltynyttä lehmää. Halusin nähdä, että ne olivat oikeasti palaneet.

”Omaa karjaa ei

pysty pelastamaan”

Pirjosta tuntuu nyt katkeralta, kun ihmiset yrittivät henkensä uhalla pelastaa lehmiä, mutta se oli turhaa.

– Ne kaikki vain vietiin Itikan autolla teurastettaviksi, Pirjo kyynelehtii.

Hänen mukaansa ensimmäisenä pelastetut lehmät olisivat olleet elinkelpoisia.

– Harmittaa, kun en enemmän laittanut vastaan. Isäntä oli shokissa ja makasi sohvalla. Kävin huutamassa, että he meinaavat laittaa kaikki elukat autoon. Isäntä sanoi, että kaikki vaan autoon. Olisi niistä voinut ainakin parhaat hiehot valikoida ja yrittää saada ne naapuritaloihin.

Kahdeksan hiehoa jäi navettaan, ja ne eivät olleet vielä edes poikineet.

– Siinä olisi ollut hyviä hiehoja, mutta ei niitä ehtinyt millään pelastamaan, ja kuten isäntäkin sanoi, niin omaa karjaa ei pysty pelastamaan. Tunnelataus ja shokki on niin suuri.

Myös omakotitalo

oli vaarassa palaa

Navetan lisäksi paloivat verstas ja turvevarasto. Palon mukana meni esimerkiksi 600 litraa maitoa.

– Harmittaa, kun kukaan ei sanonut, että otetaan maito sankoon. Nyt jäi vain pieni tippa maitoa. Kahteenkymmeneen vuoteen sitä ei ole juuri tarvinnut kaupasta ostaa.

Palo vei myös uuden sähkösahan, jonka Pirjo sai syksyllä lahjaksi perheeltään.

– Kertaakaan en ehtinyt sitä käyttää. Palon mukana meni myös kaiken maailman koneet, kun appiukkoni oli puuseppä.

Palo uhkasi levitä myös asuinrakennukseen.

– Talon harjalla makasi palomiehiä vahtimassa kipinöitä. Kun eläimiä ei voitu enää pelastaa, meille jo joku huusi, että pelastakaa kaikki arvoesineet omakotitalosta. Olin niin turtana, että en pystynyt hakemaan mitään.

Palomiehet saivat kuitenkin suojattua omakotitalon.

– Jos sekin olisi mennyt, sitten ei olisi ollut oikein mitään.

Palon syttymissyy on vielä hieman epäselvä. Pirjon arvion mukaan palo lähti navetassa olleesta traktorista.

– Mieheni oli ajanut sillä päivää aiemmin ja ajatteli uudenvuodenpäivänä ottaa paalit sisälle.

Sitä hän ei päässyt tekemään. Ei koskaan.

Kyläläisiltä ja sukulaisilta

paljon apua ja tukea

Jo tulipaloyönä ilmajokelaisperhe sai paljon tukea ja lohtua kyläläisiltä. Suuronnettomuus yhdisti kylän.

– Miehet ja naiset tulivat halaamaan. He tulivat pahoittelemaan ja antamaan henkistä tukea, Pirjo sanoo itku kurkussa.

Pirjo ei saanut nukuttua sekuntiakaan uudenvuodenyönä.

– Kaiken huipuksi meiltä katkesi vesi, mutta naapurin nuori isäntä toi meille vettä.

Nelihenkiselle perheelle tuotiin myös ruokaa: pitsoja, perunamuusia, nakkikastiketta, laatikoita, kuivia kakkuja, pullia, sämpylöitä ja muita elintarvikkeita, joita naapurien ja sukulaisten jääkaapeista löytyi. Perheelle on myös tarjottu siivousapua.

Monet ovat myös soittaneet tai käyneet kasvotusten tukemassa, lohduttamassa.

– Ensimmäisten kolmen viikon aikana olin yleisesti enemmän iloinen kuin surullinen.

Tammikuun lopussa tilanne muuttui dramaattisesti.

– Minua itketti todella paljon. Kävin öisin katsomassa vintin ikkunasta, onko tämä oikeasti totta. Eikö meillä oikeasti ole enää navettaa?

Pirjo kertoo edelleen itkevänsä silloin tällöin.

– Kun hiihdän ja katson paikkaan, jossa navetta oli, alan itkeä. Joskus on kuitenkin päiviä, että en muista koko asiaa. Miehelleni tämä on minuakin kovempi paikka, kun hän on ollut navetassa 17-vuotiaasta pojasta lähtien. Minä olen ollut täällä vain 20 vuotta.

Unia tulipalosta

ja lehmistä

Tulipalo on tullut perheen uniin.

– Aluksi lastasin joka yö lehmiä autoon, mutta aamuisin ei ollut paha olo. Viime viikolla myös näin unta vakuutusyhtiöstä ja siitä, että uuden navettamme seinät olivat jo pystyssä. Unessa en kuitenkaan tohtinut mennä navettaan, että hiukseni eivät alkaneet haista. Myös isäntä on nähnyt unta tulesta.

Pirjo hommasi perheelleen kriisiapua Ilmajoen terveyskeskuksesta ensimmäisten kriisipäivien aikana.

– Hommasin, kun poikani ja mieheni eivät puhuneet. Pelkäsin, kuinka heille käy.

Kriisiapu auttoi perhettä jatkamaan elämää.

– Mieheni ei kuitenkaan halua puhua tulipalosta. Minäkin olen edelleen ahdistunut, kun näen tulta jossain. Tulee olo, että jotain pitäisi tehdä. Auttaa.

Uusi navetta

ensi jouluksi

Aluksi Mäki-Välkkilät ajattelivat, että eivät enää koskaan laita uutta navettaa pystyyn. Enimmän shokin mentyä ohi, mieli on muuttunut.

– Meille korvataan uusi navetta, joka on ensi jouluna valmis. Otamme myös lehmiä. Aluksi kuitenkin epäröin, jaksammeko enää henkisesti hoitaa lehmiä. Miehelläni on kuitenkin vielä paljon työvuosia edessään. Haluan myös ostaa pelastamani vasikan itselleni takaisin. En ole nähnyt sitä kahteen kuukauteen. Olen myös valmis siivoamaan naapurini navetassa.

Perheen pojat ovat perineet auttamishalun äidiltään. He auttoivat häntä maatilan töissä, kun Pirjo piti lomaa tai oli sairaana.

– He siivosivat ja veivät rehuja nuorelle karjalle. He eivät lypsäneet, kuten en minäkään. Meillä vain isäntä on lypsänyt.

Parhaillaan palaneen navetan purkutyöt ovat käynnissä uuden rakentamiseksi. Palaneesta navetasta on lumen ja peltien alta löytynyt muun muassa vasara.

– Löytyi sieltä myös kori, tarikko ja maitotonkka.

Kylälle yhteinen

pelastussuunnitelma

Keskiviikkona kylän väki kokoontuu laatimaan yhteistä pelastussuunnitelmaa mahdollisen uuden suuronnettomuuden varalle.

– Aion esittää, että tehdään yhteiset toimintasuunnitelmat, josta selviää, mikä on jokaisen tehtävä, jos jotain sattuu. Minä voin esimerkiksi mennä katsomaan, että naiset ja lapset ovat turvassa, Pirjo hiljentyy ja katsoo vakavana ulos.

Siellä kaksi koiraa haukkuu. Ne tuntuvat tiedostavan, että jotain on poissa. Lopullisesti.

Niiden keskeltä kulkee kaunis kissa.

Sekin selvisi hengissä.

Elämän on jatkuttava.