Virkkusen vierailu ei aiheuttanut mielenosoitusta Seinäjoella

Paikalliset
Kommentoi

Kohutun kuntauudistuksen selvitystyöryhmä ja kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen (kok.) saapuivat kuulemiskierroksellaan tänään tiistaina Seinäjoelle.

Seinäjoen Framissa järjestettävässä tilaisuudessa ovat paikalla Etelä-Pohjanmaan kuntien, kuntayhtymien, julkishallinnon ja Kuntaliiton edustajat.

Ennen tilaisuuden alkua Framin piha-alueella ei näkynyt kuntauudistusta vastustavia mielenosoittajia.

Kierrosten aikana kunnat ja yhteisöt voivat antaa palautetta valtiovarainministeriön suunnitelmista. Kuntien on annettava vastauksensa ministeriölle huhtikuussa. Uusi laki etenee eduskunnan käsittelyyn syksyllä.

Valtiovarainministeriön kuntakartta julkistettiin pari viikkoa sitten. Sen mukaan Seinäjokeen liitettäisiin Ilmajoki, Jalasjärvi, Lapua ja Isokyrö. Kauhajoki, Kurikka, Isojoki, Karijoki ja Teuva muodostaisivat oman kuntansa. Yhteen liitettäisiin myös Kauhava, Evijärvi ja Lappajärvi sekä Alajärvi, Soini ja Vimpeli. Pirkanmaalainen Virrat on piirretty yhteen Alavuden, Töysän ja Ähtärin kanssa.

Koko Suomeen 66 – 70 kuntaa nykyisten 320 sijaan. Kuntien keskimääräinen asukaskulu olisi jatkossa 43 000 asukasta.

Kuntakierroksen viimeinen tilaisuus pidetään 21.3. Uudellamaalla ja metropolialueella.

toimitus

Kommentit

Osallistu keskusteluun

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
  • Kirjoita rakentavasti, asiallisesti ja keskustelua edistävästi.
  • Älä esitä sukupuoleen, ikään, syntyperään, kieleen, uskontoon, vammaisuuteen tai henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistettuja asiattomuuksia.
  • Älä levitä huhuja tai valheita.
  • Käytä asiallista ja hyvää kieltä, älä kiroile.
  • Älä yllytä rikokseen tai väkivaltaan.
  • Älä laita viestiisi linkkejä laittomaan tai epäasialliseen materiaaliin.
  • Älä mainosta.
  • Älä käytä ylipitkiä lainauksia. Jos lainaat jotain toista kirjoittajaa tai sivustoa, mainitse lähde.